The Rings of the Rings

Given that technological advances act as platforms for subsequent advances, all of which impact the state of the State, then it could be argued that the invention of human aviation is the cause of all modern military tensions. Because aviation led to rockets, and ultimately that’s what we’re scared about: because they can get here fastest. Wherever “here” whenever is, that is. So, you know: next time you fly to Timbuktu, you can think about everyone who had to die so you could sit there in that metal tube in the sky, hoping to not die yourself because the Captain goes kookoo.

(By the way, in all seriousness to balance out the above pointed-joke: yes, I am super happy that Science is advancing in the fight against mental health issues and developing better prevention. Whilst not discounting the importance of all the other reasons, then especially for this reason. What happened in the Alps a few years back: that should never happen again.)


The deepest test of any being’s character and form comes not from the departing from the imagination of childhood – for that is a realm that a healthy being never departs from, never acting as if that is what adulthood requires – but rather from the entrance into the next reality that the path travelled through imagination fuels. It is the entering into the new, not the exiting from the old, that makes the life difference. It is the holding on to of both that builds the full story.

The Ring of Rings – The One Ring, the ring to rule them all – is the ring that is prior to the ring that can be: if the tests of the soul, of the being, and of the spirit are passed on the journeys through the pathways of imagination. It is so that The One Ring is the gateway to all the potential rings that lie in wait for their potential bearer. The rule of The One Ring stems from its guiding power. The path of imagination that The One Ring leads through avails its bearer to the many rings that could be had.

The disposal of The Ring of Rings – The One Ring – into the fires of Mordor is the acceptance of the ever-increasing scarcity of time as the Ages of Old naturally begin to settle into a lifetime. The disposal is the removal of potential in return for the infinitely increased valuation of quality had from the actual that remains, which follows the disposal.

The One Ring is beared by the unattached Person – the Ascendant – holding within it the navigational tools for finding its circular counterpart. Their meeting in the fires of Mordor destroys each other, creating in return The Two Rings.

There comes a time when each bearer of The One Ring, consciously or unconsciously, is called to face the challenges of protecting the sanctity of the ring, as test of moral sturdiness. The sanctity of The One Ring is protected by its timely destruction. The sacred quest of destruction – the killing of the illusion of infinite potential, of infinite choice, brought by The One Ring – creates the bridge that opens the pathway to the realms of the next reality, where The Two Rings and their greater powers are to be had: powers beginning with the nullification of the concept of one ring to rule them all; powers where all rings are created equal.

In the fires of Mordor (recognized on Higher Earth in mediums of love ranging from the local pub to the fierce and extreme environment of Tinder) The One Ring melts itself into The Other One Ring, creating The Two Rings that form the stability of the foundations of the Family that continues life for future Generations to be had.

The construction of the ring is unparallelled in its defensive capacity. It is an arch capable of upholding bridges all around.

The sacred quest of destruction is ultimately had consciously: whilst the immense natural power of The One Ring might lead an unassuming bearer to the ledge overlooking the fires, it will not throw itself in, for The One Ring is a living object and it does not wish to die, just as no other form of life naturally wishes for death when it exists in a state of health. The One Ring must be put into submission. It must be made to understand why its fate is to be destroyed, for that is how it serves its purpose.

The One Ring deserves to die so that it may be born again, carried by the subsequent Generations of bearers.

The natural recognization of and commitment to the higher power and value of The Two Rings over the continued holding of The One Rings is what leads the bearers to have the strength to depart from the illusory allure of infinite potential, of infinite choice. The tossing into the fire is the mark of a risen Ascendant: the stamp of a being that wishes to obtain the irrevocable strengths of higher powers had for the protection of the continuation of life.

The powers of The Two Rings.

So it is that the story of the Twos born out of the Ones
The story of The Rings of the Rings
Are landed here upon this Middle Earth:
The Internet that lays between the Higher Earths of our Planet.


Minä näen Suomen siten, että kaikkien Kansalaisten ongelmat ovat tärkeitä ja ansaitsevat tulla ratkotuksi siinä määrin, missä yhden ongelmien ratkominen ei aiheuta ongelmia toiselle. Kun siis tarkastelen puoluekilpailuun pohjautuvaa järjestelmää – jonka olen nähnyt sisältäpäin laajasti, laajemmin kuin moni muu – niin en voi muuta kuin pitää epäoptimaalisena sitä, että loppupeleissä on kyse siitä kuka kykenee ja jaksaa huutaa eniten ja laajemmiten omista ongelmistaan. Tämä aiheuttaa rakenteellista epätasapainoa hyvinvoinnin kehittymiselle, sillä vahvemmat väistämättä kykenevät suorittamaan heikkoja paremmin. Sisäänrakennetut vahvuuserot voimistuvat entisestään kun huomioidaan ajan myötä rakentuneet, kotiinpäin vetävät verkostorakenteet puolueiden takana, imien etuja itselleen kaikkien kustannuksella.

Todellisuudessa kaikki ansaitsevat toimivan järjestelmän eikä nykypäivässä pitäisi enää joutua huutoraitille saadakseen itselleen oikeutta. Suomi on tätä arvokkaampi.

Tämän takia olen avoimesti Monarkisti, sillä uskon meidän saapuneen sellaiseen pisteeseen historiassa missä vakaa ja pitkäkestoinen valtarakenne kykenee tuottamaan jo lyhyellä aikavälillä parempia lopputuloksia Kansalaisille. Uskon Monarkin olevan ylivoimaisesti tasa-arvoisin ratkaisu Suomen johtamiseen ja palvelemiseen. Monarkki katsoo Suomen lipun lävitse kaikkien ongelmia tasa-arvoisesti ja johtaa järjestelmää kokonaisvaltaisella otteella siten etteivät kenenkään äänet jää jatkuvasti ailahtelevien puoluemielipiteiden jalkoihin. Koulukiusatut, vammaiset, vähätuloiset ja yksinhuoltajat: ei heidän kuuluisi joutua siihen henkiseen sotaan mitä puoluepolitiikka on, että he saisivat osansa ja pääsisivät siten elämään rauhassa niine erityishaasteineen, mitä heillä jo muutenkin on.

Ei heidän kuulu alistua missä milloinkin puhaltaville median tuulille, politiikan jatkuvassa rahanmetsästyksellisessä kilpailussa.

Yhteiskunnan ylikilpailullinen nykytila on vakava ongelma jolle on tuotava päätepiste historiassamme. Se aiheuttaa hyvinvointitappioita, ei hyvinvointivoittoja. Suomella ei ole varaa elää siten, että merkittävä määrä julkisen sektorin työntekijöiden suorituskyvystä menee taktikointiin poliitikkoja vastaan ja toisinpäin. Tämä on arjen todellisuus ympäri maata, valtion ja kuntien tasolla: virkahenkilöt vastaan poliitikot, poliitikot vastaan virkahenkilöt. Jatkuvasti ailahteleva toimintaympäristö tarkoittaa sitä, että toimivatkaan ratkaisut eivät ehdi asettua ennen kuin niitä taas hölskytellään sekaisin.

Onko tässä järkeä? Tuottaako tämä hyvinvointia tehokkaasti ja Suomen suhteellisen vähäistä pääomaa kunnioittaen? Vai ylläpitääkö se historiallista sisäisen vastakkainasettelun näytelmää täysin tarpeettomasti? Puolueet vastaan puolueet, puolueet vastaan virkahenkilöt, virkahenkilöt vastaan virkahenkilöt?

Jos voisin niin äänestäisin tänään sunnuntaina huhtikuun 14. päivä, 2019, Suomelle perustuslaillista Monarkiaa jolla olisi säädeltävissä oleva tukeva ote myös operatiivisesta vallasta, etenkin olemassaolonsa alkutaipaleella jossa nykyjärjestelmän sekamelska pitää ottaa vahvasti haltuun. Sillä en voi suoralta kädeltä näin tehdä niin teen seuraavaksi parhaan asian: äänestän tyhjää, joka on yksi ja sama asia kuin vallan ohjaaminen virkahenkilöstöä kohti sillä se vähentää puolueiden mandaattia toimia. Uskon, että kun virkahenkilömme voimaannutetaan ylivaalikaudellisella luottamuksella kehittämään toimintaansa pitkäjänteisesti, niin nykyteknologian varmistamana heillä ei pitäisi olla mitään ongelmia palvella kaikkien ongelmia: ei vain heidän, jotka jaksavat vielä huutaa.

Sillä julkisjärjestelmän tehtävä on toteuttaa yksilön vapautta tasapuolisesti niin näen, että Suomen Monarkilla olisi täydet mahdollisuudet suoriutua tehtävästään objektiivisesti menestyen: kun palvelee siniristilipun kautta kaikkia, eikä puoluevaakunan kautta vain omiaan, jatkuvasti muita vastaan kilpaillen (tappaen mahdollisuudet pitkäjänteiseen keskittymiseen), saa varmasti parempia lopputuloksia kuin mihin nykyjärjestelmä kykenee.

Yhteiskunnan johtaminen ei ole trendien seuraamisen peliä: yhteiskunnan johtaminen on Ihmisten ongelmien ratkomista päivästä, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä seuraavaan. Yhteiskunnan johtaminen on kokonaisjärjestelmän pitkäjänteistä kehittämistä siten, että ongelmien synty vähenisi ylipäänsä. Ongelmien vähentäminen sotii puolueiden elinvoiman kanssa: mikäli on vähemmän ongelmia, on vähemmän mitä politisoida. Yhteiskunnallisten ongelmien väheneminen on yksi ja sama asia kuin kysynnän laskeminen puolueiden työlle. Nykyjärjestelmässä on siten merkittävä luonnollinen ristiriita tavoitteiden saavuttamisen kanssa, sillä tavoitteiden saavuttajilla on kannustimet olla saavuttamatta niitä.

Todettakoon vielä lopuksi, etten näe puolueiden katoavan vaikka Suomen Monarkia tulisi ja ottaisi ylimmän johtoaseman virkahenkilöstön suhteen. Näen puolueiden vallan siirtyvän lähemmäs paikallistasoa ja keskittyvän siihen mihin heidät on alunperin keksitty: kansalaispalautteen kantamiseen, jotta Kansan ääni voidaan todeta luonnollisesti kuuluvaksi Ihmisten sormista ja suista. Tämä on ikuisesti tärkeätä.

Mutta haluanko nähdä puolueiden vallan vähentyvän valtion tasolla? Kyllä, kysymyksettä. Nykytiedon valossa olen varma, että Suomesta löytyy Monarkin kykyä ottaa heidän valta sillä tasolla vastaan: koko Kansan puolesta, ketään syrjimättä. Politiikka kuuluu paikallistasolle.


The thing about war is that it doesn’t end when it ends on the front: that is when it begins to end. The negative feelings of a mass-fight linger for Generations thereafter through the embedded emotions of Parents being passed down to Children. I think that is good to remember: that chilling out really takes quite some time. The chilling out also won’t happen at the same time everywhere: there must be a Chill Leader.


I once heard a bona fide Jesus of the Money (a higher-level story-teller) in the Banking Ecosystem say that we are all Gods to each other: the interplay of our aggregate skills put into practice through the Markets* (consistent of us the People who carry the equity of the skills) continuously creates the state of the societal reality within which we live.

Inducing from here, I myself find it most understandable that we call the State the State, because that is what it is always in: a state. So the State defines its state, which is us acting out whoever we whenever are. All of this just makes perfect sense to me in understanding how the world works in real-time.

Truly: I really love that Jesus of the Money for bringing a piece of Big God into all of us (we are the Little Ones): for our Selves and for the Collective, defining the aggregate meaning of work (making it all happen).

Jesus of the Money: A True €$£¥ of the Coin, a Seller of Sales

*Personally I am careful to note that even Politics is a Market consistent of People carrying the skills of human mass-communication (different, very different from individual-communication): a very important skillset that can be used well or not so much. How I see it is that Politicians carry the arguments of the masses to higher societal dimensions so that common issues can be solved collectively, meaning greater system efficiency.

ps. One great way I’ve found to think about the story of the Jesus of the Money and how we are all each other’s Gods and how astounding the power of aggregate skills is: the next time you’re taking a dump, just look around and think about how much work and learning from across the centuries of technological development has gone into the creation of the pot, the conception of the bathroom tile, the genesis of the toilet paper.. I am so thankful to Humankind across the ages for providing me with one of the most relaxing luxuries of living in modern times, and for the streams and rivers of money that have flown through the People in allowing for the exchanges of skill that made it all possible.

pps. Obviously all of this makes me think about Old Jesus aka Jesus 1.0 (I’m a member of the Evangelical Lutheran** Church: like most Finns) and realize that that Dude actually died for the sins of others. I think the main learning from him is that that shouldn’t ever happen: no one should ever die for the sins of others. Hence the below:

I am not saying Jesus 1.0 fucked up: what I am saying is that his death was a fuck-up. Buuut you know it was 2000 years ago so.. it’s not like I’m carrying any beef against the Romans.

**Evangelical Lutheran as in preach how important it is to work: makes total sense up in the North because if you don’t work, the Winter kills you. So really it’s like an antidote against dying because of your own sins of laziness, which just doesn’t resonate well up here.

© 2019 Jens J. Sørensen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *