Suomen pitäisi ymmärtää velan mahdollisuudet

Kokoomus on aloittanut talouskampanjan jossa vedotaan valtionlainan lyhennyshaluihin kansalaisten keskuudessa. Mielestäni ei ole soveliasta, että talouspuolueeksi itseään tituleeraava Kokoomus vetoaa talouskantojensa viestinnässä tavallisen kansalaisen kykenemättömyyteen ymmärtää talouden mekanismien kompleksiteettiä (ollaanpa nyt rehellisiä, kuinka iso osa kansasta pystyy puhumaan valtionvelasta sujuvasti, aiheympäristön tuntien?). Etenkään aikana, jolloin puolue myös johtaa valtiomme taloutta, ei luulisi henkilökohtaisen talouslogiikan sekoittuvan valtiontalouteen.

Iltalehden tekemään kyselyyn nojautuminen oman kantansa muodostamisessa niin tärkeään asiaan, kuin valtiovelka, ja sen änkeminen tweettiin, on äärimmäisen heikkoa talousjohtamista. Luulisi valtiovarainministerin haluavan kansan talouden toiminnan kannalta erittäin tärkeän asian olevan osa merkittävästi älyllisempää keskusteluympäristöä, kuin iltapäivälehden kansalaiskysely.

Talouspuolue tunnistaa tietenkin aina tosiasiat. Kohdistan tämän tekstin täysin itseään talousajattelijoiksi kutsuville ihmisille.

Velka on pääoman muotona kaiken kasvun lähde, sillä se on sopimus yrittäjän ja rahoittajan välisestä luottamuksesta kykyynsä tuottaa jotain tavoiteltavan arvoista asiaa markkinoille, vähintään jälleensijoitettavaa korkotuottoa. Korkotuottojen tuottaminen on osoitus taloudessa elävästä luottamuksesta jossa kokonaispääoman lainakustannuksien, korkojen, maksut ovat merkki taloudessa elävien lainasopimusten pitämisestä. 

Korkotuottojen luominen talouteen on pankkijärjestelmän ensisijainen tehtävä, kun taas poliitikot vahtivat sen tasaista jakoa. Ilman korkotuottoja, ei ole todisteita lainasopimusten pitävyydestä globaalissa taloudessa, joten vakaat positiiviset korot ovat hyvin tärkeä asia talouden elinvoiman ylläpitämisessä.

Kaikki tavoitellut asiat jota talous päätyy velanoton myötä tuottamaan saa loppupeleissä kuluttajiltaan arvion, ja arvion ollessa myönteinen (esimerkiksi silloin, kun kuluttaja uskoo ostavansa asian uudelleen) syntyy luottamuskasvua talouden toimijoiden kesken. Kun yrittäjän markkinoimat lupaukset toteutuvat, syntyy uskomusta kaupan uusiutumiseen.

Kaikki velka on luottamukseen pohjautuvaa sen takia, että taloudessa asioita tarjoavien toimijoiden elinvoimaisuus perustuu loppupeleissä kuluttajien keskuudessa vallitsevaan uskomukseen siitä, ostaisivatko he palveluntarjoajiltaan asioita uudelleen vai eivät. Onko kuluttajilla luottamusta palveluntarjoajiin ja rahaa osoittaa ostopäätöksellä tämä luottamus? 

Luottamus reaalitaloudessa palaa aina luottamukseen korkojen tuottamisesta pankkijärjestelmässä, jotta taloudessa olevan pääoman arvo kehittyy vakaasti. Luottamus uusiutuvaan ostopäätökseen synnyttää rahoittajalle luottamuksen yrittäjän toiminnan kannattavuudesta, ja antaa velalle positiivisen takaisinmaksunäkymän. Tämä nostaa luottamusta rahoittajan kykyihin rahoittaa uusia yrittäjiä, ja tärkeintä tämä osaaminen on paikallisessa pientaloudessa. 

Luottamuksen mahdollistama talouden ostopäätöksien uusiutuminen lähtee aina nimenomaan velasta liikkeelle, sillä ilman rahoittajan luottamusta yrittäjän yritysideaan, ei olisi syntynyt ensimmäistäkään kuluttajan ostopäätöstä. 

Päättelyketjun alkuun on erittäin tärkeätä palata kerta toisensa jälkeen. Nimenomaan velka käynnistää rahatalouden ja velkamekanismin käyttömahdollisuus on toivottava asia jotta voi luottaa kykyynsä toteuttaa pitkäjänteisyyttä vaativia sijoituksia. Mikään ei ole rahoituksessa tärkeämpää kuin pääsy pääomaan. 

Talouslogiikka pakottaa, että liiketoiminnan synnytys vaatii aina alkukipinän. Oliko se ensimmäisin alkukipinä sitten yrittäjän idea tai rahoittajan pääoma on samantekevää, sillä molemmat edustavat talouden toiminnassa samaa asiaa eli luottamusta. Luottamusta liiketoiminnan käynnistämisen molempiin vaadittuihin osapuoliin eli rahaan ja ideaan.

Velanottaja osoittaa riskinkantokyvyllään uskonsa vahvuuden omaan tuotteeseensa ja sen tuotantokykyyn, ja mielestäni tässä kohtaa Suomi ei vielä oikein ymmärrä velan merkitystä. Velkaa ei saa ellei rahoittaja usko sijoitustarinaan. Suomi on velkamarkkinoilla tarinankertoja ja jos Suomi kertoo tarinaansa onnistuneesti, niin Suomi saa velkaa vaikka kuinka paljon.

Itseensä luottava kansa uskoo velan takaisinmaksukykyynsä. Kun Suomi komeilee erilaisten elintasotilastojen kärjessä ja samalla ylläpitää korkeaa taloudellista tuottopotentiaalia yhteiskunnan koulutus- ja turvallisuustasojen myötä, pitäisi Suomen itseluottamus velkojen takaisinmaksuun olla korkeammalla kuin koskaan. Jos velat maksettiin sotien jälkeisissä olosuhteissa takaisin, niin luulisi Suomen pärjäävän nykyolosuhteissa varsin hyvin. 

Suomi yhteiskuntana on tuote joka näyttää esimerkkiä siitä miten globaalien elintasotilastojen kärjessä roikutaan näinä päivinä. Tuotekehityksemme on vienyt meidät muutamassa sukupolvessa agraariyhteiskunnasta moderniksi teknologiataloudeksi jolla on erittäin vahva globaali maine. Maineen arvokkuutta vauhdittaa entisestään Pohjoismaiden yleismaineen vetovoima maailmalla. On siis vaikeata nähdä miksi olla luottamatta Suomen talouden velan korkojen takaisinmaksukykyyn.

Suomen maine ja toiminnalliset todisteet mahdollistaisivat merkittävän uskonosoituksen oman kansamme elinvoimaisuuteen. Maailmanmarkkinat janoaa ratkaisuja ja ne varmasti rahoittavat meitä, jos tarjoamme yhteiskuntavakautta lisääviä mekanismeja ja koulutusta niiden käyttöön, pohjautuen omaan esimerkkiimme.

Suomi on oman yhteiskuntaidyllinsä koelaboratorio, aivan kuten Yhdysvallat itsenäistymisensä jälkeen, jonka esimerkkiä moni maa haluaa seurata eri tavoin. Labratilojen kehittäminen maksaa, ja rahoitusta hakeakseeen tarvitsee aina myyntipuheen, esimerkiksi strategian. 

Teoreettisen Suomi200 strategian rahoituksen lähteeksi Suomi voisi helposti nostaa 500 miljardia euroa velkaa sadaksi vuodeksi, jossa rahoittavat yksityispankit saisivat suoran hanan 5 miljardin euron vuosittaisiin verotuloihin lainan lyhentämiseksi ajallaan sekä korot valtion budjetista. Jos korot neuvoteltaisiin 1-1,5% tasolle, olisi sijoitus rahoittajalle suhteellisen riskitön taustasijoitus. 

Ainoa sijoitusoletus on se, että Suomen julkinen järjestelmä pystyy leikkaamaan nettona noin 10 miljardin euron edestä vuosittaisia kustannuksia koskematta palvelutason laatuun. Tämä summa kattaisi lainan lyhennykset ja korot, jonka jälkeen Suomen talouskasvu tuottaisi ylijäämää reaalitalouteen ja elintasomme kasvaisi. 

Johtavana digitalisaatiokansana tämän luvun saavuttaminen pitäisi olla täysin realistista. Jos alkupääomasta 50 miljardin euron investoinnit saisivat aikaan 10 miljardin euron kassavirtaparannuksen, niin olisi Suomella vielä kokonaiset 450 miljardia euroa käytettävissään tarpeen tullen. Voi olla, että koko summaa ei ikinä edes tarvittaisi (velannosto-optiota ei suinkaan ole pakko käyttää), mutta Suomella olisi vuoteen 2117 asti varma käteisvirta taseessaan tulevaisuuden lamoja varten. On kuitenkin hyvä huomioida, että yhteiskuntaa kehittävät työntekijät pystyisivät varmasti laadukkaampiin ja luovempiin ratkaisuihin mikäli heidän rahoitus toiminnan kehittämiseksi ja tulosten osoittamiseksi olisi varmistettu pitkällä aikavälillä. Yhteiskunta kun on kompleksinen ja hitaasti päivitettävä järjestelmä. 

Vuosisadan mahdollisia investointeja varten kerralla kerätty potti säästäisi valtionvelan myyntikustannuksissa ja antaisi tarvittua pitkäjänteisyyttä pistää maailman parhaat valtioinsinöörit (virkahenkilöstömme) yhteiskuntarakennushommiin. Ensimmäinen työ olisi ratkoa miten säätää organisaation toimintaa niin että lainanhoitokulut lyhennyksineen ja korkoineen vähenee operatiivisista kuluista. Sen jälkeen lainainvestointi voi alkaa tuottaa voittoa elintasoomme, kun lainasijoitusten tuoman tuottavuusparannuksen ylijäämä alkaa valua reaalitalouteen.

Kun vielä kaikki sijoituksen tulosten arviointi sidotaan sosiaalisiin lopputuloksiin jota mitataan ympäri yhteiskuntaa jatkuvasti, voidaan kansalaisena luottaa olevamme velanantajan ja velanottajan kanssa samalla puolella pöytää. Kaikki voittavat. Toki oletus on edelleen se, että 10 miljardin euron kassavirtaparannus olisi saavutettavissa, mutta ei se tälle kansalle mikään mahdoton teko olisi esimerkiksi kymmenen vuoden aikajänteellä mitattuna.

Ainoa asia mitä tarvitaan on Suomi200 strategia, jonka rakentamista Sitra voisi hyvin johtaa yhteistyössä puolueiden ja yksityisen sektorin edustajien kanssa. Yhteistyö tarvitsee välillä fasilitaattorin, ja projekti vaatii pysyvän johdon. 

Lisäksi tarvitaan myös ymmärrys velkamekanismin uskomattomasta kauneudesta ja mahdollisuuksia luovasta luonteesta. Ilman sitä, valtio ei pysty tekemään työtään riittävällä pitkäjänteisyydellä. Nyt jos koskaan on pitkäjänteisyyden aika.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *