Moderni Monarkkiperhe



“Organisaation kulttuuri on aina reflektio sen ylimmän johtajan henkisistä kyvykkyyksistä. Yhteiskuntaorganisaation kulttuuri on aina reflektio sen organisaatioiden henkisistä tiloista.”

Talousjärjestelmän toimintatahti ja sen eri osatahtien jakauma ympäri yhteiskuntaa ovat Kansan kello: kehon ja mielen tahdistin. On erittäin tärkeätä seurata tahtia, sekä yksilö- että järjestelmätasoilla. Missä pitää olla milloinkin tekemässä mitä: kuin koulujen lukujärjestyksissä, tahdin määrittely on vaikeaa ja aikaa vievää työtä, eikä sen arvoa tulisi koskaan väheksyä.

“Minä en palvele yhtäkään lippua: liput, kuten vaikkapa EU:n tai Suomen, palvelee minua. Mutta kyllä minulla on riittävästi älliä huomatakseen, että minun pitää sen verran palvella, että annan lipuille tasaisin väliajoin ja tarpeen mukaan palautetta, jotta ne voivat tarjoamani tiedon varassa kehittyä paremmaksi minun palvelemisessa, tiedon myötä tuntiessaan minut paremmin kuin ennen, ilman tietoa (on myös riittävästi älliä tietääkseen, että on hyvä, että liput ovat ylipäänsä olemassa – palvelemistarkoituksessaan).”

One of the most powerful tools of modern times – if not the most powerful tool – is that of the CC-function in email or, as I like to call it: the Co-operative Chain. You can just drop a shit-ton of People into a room of knowledge existent on a screen: fast as a flash.

Connectivity.
Reducing to Ones, expanding into All: familial logic allows you to see, the living object that is a flag, which by its nature must breathe

Ymmärrän hyvin, että monen Kansalaisen ensireaktio siihen kun kuulee, että mahdollisella Suomen Monarkialla on kannatusta, on hämmentynyt ja väheksyvä – eihän se ole millään tavoin tätä päivää!

Toiset Kansalaiset taas jumiutuu paikalleen puolinauru naamallaan kun ovat ikänsä hokeneet, että paras valtiojärjestelmän johtomuoto olisi valistunut diktatuuri. Monarkia taitaa liipata sen verran läheltä, että kun unelma on lähellä tullakseen todeksi, niin Kansalainen ei tiedäkään miten reagoida.

Olisiko se valistunut diktaattori sittenkään niin hyvä asia?

Ei ainakaan omasta mielestäni. Vallanjako roolituksineen on tarpeen sen myötä, että pieninkin yhteiskunta – vaikkapa joku Islanti – on silti aivan valtavan kokoinen organisaatio hallittavaksi. Diktaattori-sanan pitää olla vastaisuudessakin kirosana Suomen Kansan julkisjärjestelmällisen johtamisen suhteen: yksityisellä sektorilla tehkööt vapaat Ihmiset kuten haluavat, mutta Kekkoshenkisyys jääkööt historiaan sitä mukaa, mitä lähemmäksi Suomen lipun johtamista tullaan.

Mutta Monarkia joka toimii arvoinstituutiona Kansan ja Eduskunnan välillä – kyllä siinä on paljonkin järkeä Suomen kokoisen yhteiskunnan vakauttamisen suhteen pitkällä aikavälillä, ainakin omasta mielestäni. En siten ole ollut yllättynyt kuullessani, että on muita jotka ajattelee samoin. Asian pohdinta on ollut yksi miellyttävimmistä intellektuellisista haasteista jota olen saanut kohdata.

Monarkkiperhe omistaa tuntuvan määrän enemmän arvovaltaa kuin suosituinkin Presidentti, sillä Kansan sisäinen luottamus kasvaa hitaasti. Kun sille annetaan aikaa kasvaa – vaikkapa puolikkaan vuosisadan vaalikaudella Monarkkiperheelle – niin se myös ehtii vakautua sille tasolle, että arvoinstituutiolla on vaikutusvaltaa yli ajan, eikä vain yksittäisiin asioihin pureutuessa suhteellisten hetkien aikana: päivien tai muutamien viikkojen. Kansat elävät vuosisatoja tai kenties vuosituhansia tulevaisuudessa, joten Kansan ylimmän arvoinstituution pitää mielestäni heijastaa näitä pitkiä aikajänteitä paremmin kuin ylinopeaksi viritetty nykyinen valtajärjestelmä, jonka valta vajoaa varjoihin hallitsemattomuutta aiheuttavan vaalitahdin myötä.

Monarkkiperheellä on myös tuntuvasti enemmän vaikutusvaltaa Kansainvälisen Yhteisön suuntaan. Monarkkiperhe verkottuu tasavertaisena muiden Monarkkiperheiden kanssa ja yhdessä he edustavat perhekeskeistä vakautta: kaikkia sukupolvia kunnioittavaa arvokkuutta ja yleistä sivistystä käytöstapoineen. Siinä ei ole mitään yllättävää, että Monarkkiperheet ovat varsin suosittuja niissä maissa, missä niitä on.

Mutta pitäisihän se iäkkäin instituutio keksiä uudelleen osaksi modernia maailmaa. Tietenkin. Ja ketkäpä sen parempia hulluhkoja ideoita toteuttamaan, kuin kaukaisen pohjoisen Suomalaiset?


Moderni Monarkkiperhe

Moderni Monarkkiperhe kykenee nostamaan Yksilön vapaudet keskiöön: jos joku nuori Prinssi tai Prinsessa on erilainen kuin muut, tavalla millä tahansa, mutta ylläpitää arvokkuuden esimerkkiä, niin loistakoot Hän esimerkkinä kaikille Kansalaisille jotka haluavat rakentaa omaa polkuaan sellaisenaan kuin ovat.

Kun julkisjärjestelmien johtajuustavoite on väistämättä kansalaiskokemuksen jatkuva kehittäminen ja ylläpito, niin Moderni Monarkkiperhe toimii ikään kuin primäärisenä esimerkkinä kansalaisasiakkaasta. Moderni Monarkkiperhe ei aseta itseään ihmisarvoltaan edustamansa Kansan yläpuolelle vaan toimii samalta tasolta julkisena esimerkkinä, eräänlaisena suunnannäyttäjänä siitä miten hyvin Kansan omistamassa maassa voi elää.

Moderni Monarkkiperhe käyttää edustamiaan julkisia palveluita ja edellyttää operatiivisten Johtajien – Kansanedustajien – tekevän samoin, jotta työkeskeinen luottamus Monarkkiperheen ja Eduskunnan välillä kasvaa. Minkäasteista luottamusta omaan työhön se edustaa, jos ei itse käytä johtamiensa organisaatioiden tuottamia palveluita? Jos olisin itse Kuningas, niin tämä olisi avauskysymykseni Eduskunnalle. Todettakoon samaan hengenvetoon, että avauskysymykseni Kansalaisille kohdistuisi niihin henkilöihin, jotka luulevat olevan hauska asia, että maailmalla maineistavat Suomea “juomataitojen kautta”: tämä on puhtaasti oman alkoholinkäytön taipumusten projisointia kokonaisen Kansan piirteeksi ja on mitä huonolaatuisinta markkinointia, mitä voin kuvitella. Olen sallivan mutta järkevän päihteidenkäytön herran, mutta se on henkilösidonnainen piirre eikä millään tavalla Kansaan yhdistettävissä. On hävytöntä ja halventavaa markkinoida Suomen mainetta moisella tavalla.

Olen ymmärtänyt liiketoimintaverkostojeni kautta, että esimerkiksi Venäjällä vallitsee hyvä hallitustapa jossa yhtiöiden hallituksen jäsenet eivät istu pelkästään kabinetissa, vaan jalkautuvat hallitsemiensa yritysten toimipaikoille tutustumaan sen toimintaan ja rohkaisemaan tekijöitään eteenpäin. Mielestäni tämä on erinomainen tapa jota Moderni Monarkkiperhe voisi toteuttaa koko julkisen palvelujärjestelmän tasolla, laadun ylimpänä adjutanttina. Sillä Modernin Monarkkiperheen tehtävä on ylläpitää lipun mainetta, niin heidän johtamana kyseessä olisi positiivinen valvontajärjestelmä kunhan se toteutetaan hyvässä hengessä ja avoimin pelisäännöin, esimerkiksi oletuksella siitä, että Moderni Monarkkiperhe voi milloin tahansa piipahtaa paikalle vierailulle hymysuin, lahjat mukana. Ahdistavan ja voimaannuttavan valvonnan välinen ero on puhtaasti ennaltasovituista säännöistä ja hymystä kiinni: valvontaan on helpompaa luottaa mikäli valvontatehtävää toteutetaan syvemmän lippusitoumuksen voimin, jota Modernin Monarkkiperheen johtama organisaatio edustaisi. En itse kokisi Modernin Monarkkiperheen vierailun potentiaalia mitenkään pelottavana – pikemminkin toivoisin sitä, tiedostaen kuinka erikoinen ja ikimuistoinen tilaisuus se olisi jota kaikki eivät varmasti pääsisi kokemaan!

Kommentti torstaina 7.2.2019: Lienee tänä päivänä selvästi tarpeellista todeta, että Opetusministeri Grahn-Laasosella on pohdittavaa valvontaorganisaatioiden toimintakulttuurin taustalla elävän hengen merkityksestä valvotun organisaation tuottaman palvelun laadulliseen lopputulokseen. Onko valvontatehtävästä mistä tahansa tarjolla parempi vai huonompi lopputulos valvotun organisaation tuottamaan hyvinvointiin mikäli valvontahenkilöstön motivointi työntekoon on puhtaasti raha- ja valtaperusteinen? Millä perustein on järkevää kohdentaa rahaa uhan henkeä kasvattavaan valvontaan sen sijaan, että kohdentaa rahaa valvottujen työskentelyolosuhteiden parantamiseen, vähentäen valvonnan tarvetta ennaltaehkäisevästi? Millä keinoin on mahdollista ohjata valvontaorganisaation luonnostaan tuottamaa painetta positiiviseksi valvotulle organisaatiolle, negatiivisen paineenluonnin sijaan?


Yhdistävät Tekijät

Modernin Monarkkiperheen (ja tähdennän: perheen – ei suvun) jäsenet olisivat yhdistäviä tekijöitä Johtajien ja Kansalaisten välillä, eräänlaisia kokonaisuuden yhteentuovia tulkitsijoita. Taiteilijoita ja tieteilijöitä tasaisissa määrin, sillä Modernin Monarkkiperheen objektiivisuuden säilyttäminen vaatii sitä, että kansantulkinta on aina tutkimusperusteista. Moderni Monarkkiperhe suojelisi primäärisesti tutkimustyön arvoa, sillä tutkimustyö on se työkalu jolla Moderni Monarkkiperhe suojelee itseään puhuessaan Kansalle.

Ja tähdennän – ei Kansalleen. Kansalle. Ihmiset omistavat itsensä.

Tutkimustyöhön pohjautuva puhe varmistaa sen, että Moderni Monarkkiperhe ei ryhdy subjektiiviseksi Kansanmuokkaajaksi, pyrkiessään muovaamaan muita olemaan kuin he. Näin ei saa missään nimessä käydä. Moderni Monarkkiperhe näyttää määritelmällisesti esimerkkiä, sillä he ovat luonnostaan julkinen arvoinstituutio. Mutta ainoa tapa projisoida puhetta rauhaa luovasti on tekemällä se tutkimukseen pohjautuen ja Kansalaisen vapauksia korostaen.

Tässä Moderni Monarkkiperhe myös näyttäisi esimerkkiä Eduskunnalle yli ajan: heistä tulisi tilastojen tulkinnan mestareita korkeimmalla tasolla, sillä mikään ei tuota yhtä isoja ja merkityksellisiä tilastoja tulkittavaksi, kuin Kansa. Sillä Moderni Monarkkiperhe olisi ehdottamani mukaan vaalien edessä viiden vuosikymmenen välein – siten, että kaikki Suomalaiset ehtisivät keskimäärin kerran elämässään äänestää Monarkkiperheestä – niin he ehtisivät kyllä mestaroida tämän taidon.

Ytimessään näen Modernin Monarkkiperheen Virkahenkilöiden Diplomaatteina Kansan suuntaan. Kansalla on vaatimuksia, ne nousevat poliittisen puoluejärjestelmän lävitse Eduskuntaan – Moderni Monarkkiperhe seisoo sivussa valvomassa ja tukemassa Poliitikkojen ja Virkahenkilöiden yhteistyötä. Täten Moderni Monarkkiperhe tasapainottaa arvolähtökohdilta Lakihenkilöiden toimintaa, jotka jo tänä päivänä varjelevat Poliitikkojen ja Virkahenkilöiden operatiivisen suhteen toimivuutta. Kun Lakihenkilöiden tekniset valvontalähtökohdat on jo olemassa, niin Modernin Monarkkiperheen arvopohjainen tasapainotus toisi järjestelmään lisää vakautta ja vapauttaisi Poliitikkoja ja Virkahenkilöitä keskittymään operatiiviseen työhön. Moderni Monarkkiperhe ja Lakihenkilöt muodostaisivat valvonnallisen suhteen, kuin yrityksen Hallitus (Poliitikkojen ja Virkahenkilöiden ollessa kuin yrityksen Johtoryhmä).

Korjaus 9.3.2019: tässä pitäisi lukea Kansanmielensuunnat ja pitäisi tähdentää, että kohdalla “Monarkki” voisi lukea esimerkiksi “Media” ja “Markkinat”. Tällä hetkellä kuvailtuna siellä lukisi myös “Presidentti” (Valtion virallisin strateginen mielipiteenantovalta kokonaistoimintaympäristön tilasta yli pisimmän ajan, tiedonsaantioikeuksiensa ja viestinnällisen projisointivoimansa myötä). Voisivatko nämä neljä elää rinnakkain, tähystyssuunnalla? Onko “Media” ja “Markkinat” ja “Presidentti” (tämänhetkinen tilanne) luonnollinen vakio? Vahvistaako/heikentääkö/molemmat “Monarkki” lisäys kartalle? Äänestäisikö Kansa sen puolesta? Onko silloin liikaa tietoa, vai voiko liikaa tietoa ollakaan: Kansan lukijakunnan koon ja diversiteetin huomioon ottaen, kunhan on todennettavaa kysyntää, niin pitäisi olla myös mahdollista tehdä mediatarjontaa, median vapausoikeuksien todentumista vahvistaakseen. Monarkin puolesta on pakko todeta, että eihän kenenkään olisi Heitä pakko katsoakaan – mutta eihän siitä pääsisi mihinkään, että kyllä se vaikuttaisi yhteiskunnan tilaan: vähintään jotenkin.


Modernin Monarkkiperheen valinta

Olen aiemmin ehdottanut, että Suomen Monarkian ensimmäiset vaalit järjestettäisiin siten, että ehdokkaaksi asettuvat määrittelisivät mitattavat ehdokasvaatimukset ehdokasperheille. Vaatimuksien tarkoitus olisi muodostaa perheiden keskeinen kilpailu Kruunusta ja sen takia mitattavuus olisi äärimmäisen tärkeätä.

Kansa äänestäisi jatkoon heidät jotka esittävät uskottavimmat vaatimukset ehdokasperheille. Uskottavuuden määritelmästä käytäisiin aluksi vuoden mittainen yhteiskunnallinen keskustelu, Akateemisten, Hengellisten ja Urheilullisten instituutioiden johtamana: näin kilpailu muodostuisi vakaalle pohjalle mielen, sielun ja kehon tasapainon suhteen.

Tämän jälkeen uskottavin perhekymmenikkö muodostaisi Monarkkiturnauksen osanottajalistan ja alkaisi vuoden mittainen mittelö, jonka lopuksi kruunattaisiin Suomen ensimmäinen Monarkkiperhe. Toiselle, kolmannelle, neljännelle ja viidennelle sijalle päätyvät perheet saisivat virallista aatelisvaltaa ja toimisivat tasavertaisina voittajaperheen alaisuudessa (normaalein, Kansanomaisen työsuhteen ehdoin), täten muodostaen vaateen hyvähenkiselle perheidenväliselle luottamukselle läpi kilpailun ja laajentaen Monarkkiperheen toimintamahdollisuuksia Kruunukauden alettua, sillä heillä olisi alaisia käytettävissä. Muut viisi perhettä jäisivät kilpailutarinallaan osaksi historiaa ja palaisivat osaksi Kansaa, saaden alemman asteen aatelisarvon kannettavakseen ja vapautuksen voittajien alaisuudessa toimimisesta.

Kokonaisuus tuotettaisiin YLE:n johdolla, avoimuuden nimissä, tositelevisio-ohjelmaksi ja monimediaiseksi viestintäkokonaisuudeksi jossa kaupallisen median roolin tulisi olla merkittävä – vähintään puolet tuotetusta sisällöstä tulisi olla heidän jalkauttamaa. Monarkkikilpailun tuomaristoon kutsuttaisiin mukaan maailman olemassaolevien Monarkioiden muodostama koalitio (ei heidän tietenkään olisi mikään pakko leikkiä kanssamme, mutta on kohteliasta pyytää), jonka nimeksi ehdottaisin (hieman vitsikkäästi, kansainvälistä tunneilmapiiriä keventääkseen):

International Coalition of Bona-fide Monarchs: tuttavallisemmin ICBM.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *