Game Player

Previously there was Earth 1. Then there was a period when I was on Facebook. At the end of that time was the beginning of Earth 2.


I have previously said that in political orientation I am a functionalist: that which we should need and want should be functionally had, like working Internet but for everything else, as well. I would like to add that I am also a preservationist: I guess its logically the same as a modern conservative (allowingly liberal to others, tends towards privacy in own behaviour: an in-and-out type of Worker, a racing Man meaning that I love to compete for power to get to work at the tight end of intensity and reward) but with the word preservationist I hope to draw the focus of thought on Nature. It is from the natural cycles of Nature that I find the best societal arguments that last across time are found: I do my best to apply a primarily preservationist attitude to real-world situations such as what to do with an old building or in thinking that a City needs to be built into Nature, not the Nature into the City. Of course, reality always has its restrictions.


Vauhti ei tule muiden hitaudesta. Vauhti tulee vauhdista.


Yhteiskunnallisessa keskustelussa on ollut enemmän Jumalaa mukana nyt jonkin aikaa, verrattuna aiempaan. Tämä lienee luonnollista yhteiskunnallisten muutosten seurauksena: Ihmiset hakevat turvaa perinteistä. Haluaisin tuoda oman näkemykseni esille, etten suinkaan jää ihan mielenkiintoisessa käänteessä (pitkän tiedekeskeisyyden jälkeen) yhteiskunnallisen keskustelun raiteilta: minun Jumalani ovat Asiakkaat. He sekä ajallaan työnteossa että rahallaan kaupoillani luovat Yrittäjän.


Mikä luo vapautta? Kodinkoneet. Autot. Tietokoneet.

Mikä luo rahaa? Kyky olla huoneessa.

Mikä luo tehokkuutta? Kyky poistua juuri oikeaan tahtiin.


Minä uskon, että landejunttiusleiman saaminen otsaan on suurin syy, miksi Helsingin Töölössä asuvana F1:sten kaupunkilaisfanina en hirveästi koe löytäväni lähistöstä vastaavia henkilöitä. Mutta ehkä tämä on vain ennakkoluuloni: ehkä F1-fanit ovat yhtä läsnä ympärilläni, niin kaupungissa kuin maaseudulla, ja on vain kyse minun tarttumisesta vanhentuneeseen ennakkoluuloon. Ensinnäkin: autourheilu on aivan järjetön taitojen kulminaatiofestivaali ja siten ihailtava työn itseisarvon kautta itsessään. Toisaalta: miksi ihmeessä pelkäisi assosioitua oman Kansansa maaseutuväkeen? He kasvattavat ruoan ja muun alkutuotannon, ja ovat mitä mainiointa väkeä. “Tuleppa Poeka kahtoo aeka-ajjoi miun kaa” on vain erilainen tapa käskeä lasta tulemaan rauhoittumaan näytön ääreen kuin se, mitä tulen itse joskus käyttämään oman Lapseni kohdalla.


Some might say that Car Racing is futile and wastes resources for no purpose, but I see quite the opposite. I see it as the fuel for all of the hundreds of millions of People who watch it happen, but don’t partake in the actual doing. Notwithstanding the direct equitable positives of Motorsport, the creation of jobs and joy for those partaking in the making, the indirect positive comes to all of those who, for whatever reason, pay money and time to see it happen. The transfer of skills and motivation that happens in sport should never be blockaded. Sport, as a whole, should be treated as sacredly as the Church.


Itsensä esittely on oman ajattelun avaamista avoimeksi: kuin kiinni ja auki olevat ikkunat. Nykypäivässä on hyvä muistaa nähdä, kuinka itse säätelemme ikkunoiden avoimuusasentoja missäkin asioissa milloinkin, oli sitten kyseessä älypuhelimessa elävien applikaatioiden asetukset tai ihan varsinaiset ikkunat asunnossamme.


Kaikille huonoille kuskeille haluaisin Rattityyppinä sanoa: mutkista läpi mennessä saatte vakaamman tasapainon koko rungon läpi jos teillä on vähän kaasua puskemassa mutkan keskikohdan eli apexin lävitse, siitä seuraavalle suoralle kiihdyttäen. Ennakoimalla kaasulla ennen apexia, ihan hienoisella kosketuksella (kosketuksen syvyysvaatimus: autosta ja sen moottorista riippuvainen määre, kosketuksen tyylivaatimus: jousituksesta ja auton vetoisuudesta) tarkoittaa sitä, että työnnät mutkaan sisääntulossa ennakkoon mutkan ulostulossa luonnostaan syntyvää massan inertiaa vastaan.

Auto taipuu edelliseltä suoralta kerätyllä vauhdilla menemään suoraan, suoralla kerätyn vauhdin suunnan mukaisesti: jos liu’ut läpi mutkan ilman kaasua niin olet koko ajan osittain matkalla ulos. Pieni kaasulla ennakointi ennen apexia tarkoittaa sitä, että työnnät tätä taipumusta vastaan, ennakkoon seuraavalle suoralle kiihdytykselläsi saapuen.

Syy miksi kerron tämän on se, että tämä on mielestäni melko lailla tärkein yksittäinen asia joka vaikuttaa Matkustajien hyvinvointiin, sillä tämä “lihasten jännitys” jonka auto jousistonsa kautta suorittaa, kerätessään mutkassa vauhtia, vakauttaa auton tasapainoa: nimenomaan inertian voimaa ennakkoon poistamalla ja siten auton rullausliikettä myös. Kiihdyttämällä apexin lävitse autosi sanoo rullausliikkeeseen ohjaavalle inertialle: “ei ole aikaa rullata: kiire päästä suorana suoralle!”

Tärkeintä on oppia löytämään se kaasunpainahduksellinen kohta jossa inertia ei ole vielä ehtinyt iskeä vauhdin hidastuessa mutkan kuluessa, mutta jossa olet jo riittävän lähellä apexia, että kaasulla tehtävä ohjauksesi vie autoa oikeaan suuntaan. Jos kaasutat liian ajoissa, ajat läpi mutkan: se ei ole tavoite.

Ennakoivien liikkeiden harjoitus, kuten pre-apex kaasutus, on tarkkaa puuhaa: muista se kun valitset mutkia jossa harjoitella. Ruuhka-aika on huono vaihtoehto: parkkipaikka jossain lähiön perukoilla paljon parempi.

Kaasulla oleminen koko mutkan lävitse – edellisellä suoralla jarrutuksen suorittaen, mutkaan kääntäessä suoraan kiihtyvästi kaasulla – on kilpailullinen ajopostuuri. Mutkaan-jo-sisäänkääntäessä-vielä-jarruttaminen on erilainen kilpailullinen ajopostuuri, johonka taipumus toisesta on kuin jääkiekkopelaajan mailakätisyys. Myös eri mutkat vaativat kuskien taipuvaisuuksista huolimatta erilaisia ajopostuureita, läpi eri olosuhteiden.

On hyvä ymmärtää eri ajopostuureiden olemassaolo näinä aikoina kun erilaisia ajollisia toimintaympäristöjä syntyy enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kuljettajan sopii ymmärtää julkisen tien ja suljetun kilparadan välinen ero ja osoittaa ymmärryksensä toimimalla ratin takana oikein. On myös syytä muistaa, että suomalaisten menestys autourheilussa ei ole missään aktiivisessa siteessä sinun ajotaitoihin: tunne rajasi ja pelkää niitä.


I, literally, had business cards as a Child, when we were living in the UK meaning I was ten or under: my working title was Game Player. I wish to emphasise that the title I had was literally that: haha. And, obviously, thank my Parents for this lovely lifelong gift of absolute lameness hahaha but yea I guess games have been played.


Naiset ovat kauniita. Mutta Nainen: Hän on kaunein.


Mikäli minulle annetaan riittävästi aikaa niin olen aina kykeneväinen ratkomaan ongelman minkä tahansa. Vähintään voin ratkoa uuden ongelman ratkomalla taidottomuuteni olemaan, ongelmallisena ratkaisuna aiemmin esitettyyn ongelmaan: etenkin jos pidetään ongelmana sitä, että on olemassa ongelma, ylipäänsä.”


Suomenkielisen sanan ongelma ja kaupallisen kysynnän ja/tai tarjonnan konseptien välillä on mielenkiintoinen yhteys: tuleeko kenelläkään muulla sanasta ongelma mieleen onkiminen? Ajattelen niin, että Yrittäjä onkii markkinoiden vesistä ongelman jonka ratkomisesta (jatkotuotannosta) syntyy arvoa. Sitten voikin ajatella onko Onkijan vai Ongittavan roolissa arvontuotantoketjussa, vai pysyykö todellisen Omistajan eli Asiakkaan kengissä, synnyttäen arvoa vasta sitten, kun kala on syöty.

Ongelma syntyykin sitten ihan itsestään uudelleen, kun kalaa (tai mitä tahansa muuta kyseessä ja kaupan olevaa) halutaan jälleen, osoittaen kätevästi kuinka ajankulun läsnäolo osana elämää käytännössä luo kysynnän ja tarjonnan tuulet, perushyödykkeistä liikkeelle lähtien.


I once got mad at the Physicist Michio Kaku for diminuting the Universe to “just a symphony” in an interview with William Shatner on a documentary making love with the Cosmos. Anyway, saying that the Universe is just something reduces its own essence to a minimum, and by associating it with another to make the point also relatively – the comparison to symphony – also brings down the other. Just so it is known, I happen to be pro-Universe and -symphonies. We should be careful in speaking of the Universe: it is so big in consideration that the slightest perturbations of grammar affect our interpretations wildly. The interpreting of the Universe is as ultra-sensitive as a Formula 1 car.

It is not just, Michio, to say that the Universe is just something.

Just, however, it is. The Universe, out there.

© 2019 Jens J. Sørensen

The Challenge

If your automated reaction to someone that is clearly better or more accomplished than you, at something or whatever, is a reaction of feeling disrespected because you are being put into submission, then remember: it is you who is doing the defining of the better and carrying out the acting of the caring. Automation can be recalibrated through the process of self-relearning.


Because the being of life requires that there is love, for it is what makes life come together, then it is so that there must be war, since Physics makes it so that for every action there must be an equal and opposite reaction. For the emergence of love bringing things together, required by life, there must be the emergence of war bringing things apart, required by death (the war being between the to-be separate halves attempting to predetermine in their own favour the becoming of the post-separation supreme half). The main point is that you don’t want to be driving but in one direction, and obviously it is so that the freeway you would choose to actively be driving upon is the one leading towards love: death comes to you all on its own, by way of Nature’s laws. So I find it best to focus on the positive, because negative in life comes automagically.


“I think one of the most effective positive-paths against climate change would be to deploy online lessons on why and how to maintain & respect objects (they define state-of-living objectively, having the right amount and spending a sufficient amount of time on them), because this would make them last longer and thus, by derivative, the Planet feeding the resource chain, since less is being taken from it.”


“The most important way to get the most out of your whole capacity is to realise that mental stress causes the increased felt capacity-requirement of physical stress: your body will be inclined to sag if the mind is overcooking it. Don’t worry: you can always adjust the settings of your operation. First up: if you’re working out anyway, then make sure to positively chemp (to spur on, translated from Finnish) yourself through the increased pain. Always aspire to work out anyway, regardless of mental stress! If stress is excessive, then recognise this as an immediate symptom of overwork: by taking your physical exercise calendar as your ultimate day-to-day guidebook, you have an automatic meter on the carryability of your current load.

Missing exercise is a sign to brake: destroy some work, face some situations that need facing. Face the drains: don’t shy away from them.

When your body says to rest: do it. Just be sensitive as to how much and how often it is calling for rest: long-term, how much and how often you push your body past its current limits will determine how you develop. For me, personally, the physical exercise calendar is the number one power factor guiding the formation of my day-to-day. It is the source of all the energy for all the rest of the activity that life brings: I wouldn’t say it like former Finnish Prime Minister Alexander Stubb, that an hour of exercise brings two of extra energy. I would go more along the lines of former professional Floorball Player Tero Tiitu, who said in moving to become a management consultant, that removing sport from his life would be like taking out a part of him. It really is the source of all the energy, for those who depend on it: like myself, as well, but definitely not as much, of course, as a former professional athlete!”


If the social media -industry were classified as such that it was one where Governments purchased infrastructures to operate over their jurisdictions, then, for example, Facebook’s Customer would become Finland, which would offer the capacity to set up secured social mediums through itself: Facebook becomes the infrastructure provider, Finland becomes the responsibility-taker by offering the capacity to the network publisher market: quite exactly as it does with legislation that allows for the being of Editors-in-chief in charge of various media, who are also the publisher of a network. Finland is in charge of setting the legislation that builds the market: legislation is where mistakes must not be made.

In the case of social media, the legislation hasn’t had time to even be born yet: we are that freshly into the Digital Age that the legal structures that should allow it to live across generations haven’t been set up yet. The comparison to existing media legislation is where the work of legislation should begin. The type of media is all that sets, for example, Mr. Mark Zuckerberg as separate from an Editor-in-chief: facing this fact, it is therefore so that he either becomes one or becomes the provider of the infrastructure to allow others to do so.

This discussion, of course, also raises the possibility for thinking about Facebook placing Editor-in-chief -power in the hands of current users (empowered moderators, Facebook Cops -basically), which would be a different type of power dispersion. The main thing is that the responsibilities of an Editor-in-chief must be adhered to regardless of the type of media platform: a network is a network.

In the case of social media, the question is now like in a game of tag:

Who is it?

From a legal perspective it would be most stable, in my opinion (having zero credentials to make any expert statement: but I feel I am on pretty solid footing here), to have Facebook et cetera providing infrastructure services to Governments: with a separately-legislated and -standardised infrastructure operating in the background across Lands, People would still be able to connect across borders, since different infrastructure providers would be forced to interconnect on the level of some basic, naturally commoditised features of a social network (Calendar events, basic messaging et cetera: or is that it for mutual featurisation?). The Government becomes the Editor of the Editors-in-chief. Facebook and other infrastructure providers would be able to focus on the engineering, whilst the public sector would reobtain the watch of the human behaviour: as it should be. It is as if that is what the public sector is, ultimately, there for, and why the power of the People must exist: so that it is them who are watching over themselves.

This type of contractual operating model for the industry would also help spawn more local networks that better reflect the reality lived, which to my understanding is important in maintaining stability. I feel everyone wins.

The message, the projection of it, when deciding who to listen to. These are of course the in-the-moment answers to the questions: obviously we know that long-term power, for example, boils down to the ability to define one’s motivations for holding a position (wherein, clearly, lies long-term strength). All of this said I still maintain that the best way to start talking about power is through the consideration of societal relativity, D = ei^2: decision-making power is the equivalent of equity-in-consideration multiplied by the speed of an idea squared. So, put in practical terms, the speed with which you can run an idea around a network, given your equity-input, determine your decision-making power. All of this is, obviously, a highly skills-based practice when operating in reality: the main idea with power, however, is easy to grasp on paper or screen first. It can help in considering whether you really want it or not, for example. Understanding the different powers of the different emotions of ownership – across its acquisition, having, and deploying – is such a vital part of deep-thinking: I don’t have any words to emphasise it better, the action of silence-allowing-for-pondering is best here.

For me, the preconditions for success are grown out of sleep, nutrition, sport, and cleanliness (in- and outside). My balance of perfection stems out of these operative attributes: making sure that their state rests in a constant generation of momentum in the formation of my day-to-day calendar is of the utmost importance.


Työskennellessäni juurrutan itseni Kotiin muistamalla, että olen tietoisesti päättänyt olla Maailmalla Suomesta, en Suomessa Maailmalta. Kannatettavat asiat pysyvät näin paremmin mielessä ja pääsee ylitse paluumuuttajuudesta, takaisin maadutetuksi asukiksi.


Viime aikoina taloustieteessä on keskusteltu eläimellisistä aisteista. Jopa Erkki Liikanen myönsi lukeneen Nobel-palkinnon voittaneiden Jenkkitutkijoiden Akerlofin ja Shillerin Animal Spiritsin, joka selittää talouden toimintaa Ihmisten eläimellisten vaistojen kautta.

En ole itse lukenut kyseistä kirjaa (vielä), mutta luen parhaillaan Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläistä. Hemmetin hyvä soikoon: kirja on niin eläimellinen todellisuudessaan, että sitä oli pakko tasapainottaa tieteellä. Helena Telkänrannan Eläin ja Ihminen: mikä meitä yhdistää? tuo oivallisen tasapainon eläimellisissä tunnelmissa vellomiselle. Tästä kuitenkin siis eläimellinen kolmikko kirjoja kesäksi.

Sen verran herää kyllä ajatusta, että meidän pitää toden totta ikään kuin domestikoida itsemme Digiaikaan, ottaen siis kantaan vellovaan keskusteluun esimerkiksi älypuhelinten ja sosiaalisen median (puhumatta kaikista muista teknologioista) sosiaalisilta ja muilta terveydellisiltä vaikutuksilta. Tulee myös mieleen, että eläimien ja elämän välistä suhdetta voi kelata iän ja läpi suhteellisen iän käsitteen monien eri muotojen aika objektiivisesti. Mitkä ovat eläinten suhteelliset sinkkukokemukset, esimerkiksi?

Ken tietääkään sen taikamaisista vaikutuksista festareiden baaritiskillä, ennen kuin koittaa siitä tai sen osista kaivettuja iskurepliikkejä. Hypoteesini on kuitenkin se, että tässä yhdistelmässä voi olla jotain erityistä: luonnollisten toimintakykyjen nostamisessa.


Here is a fun Physics experiment/thing, that I learned from Oxford: take your Smartphone and hold it in front of you. Spin it counterclockwise, so that you’re looking at the phone from above. Keep spinning it and lift it above your head, so you’re looking at it from below: you will see it spinning counterclockwise. Now, with the memory of the movement of the object in front of you, imagine that the same thing is going on with the entire Solar System and its Planets: the Planets are going counterclockwise when viewed from the top down, and clockwise as viewed from the bottom up.


When it is said that you can’t take Nature out of a Finn, then for me – as a Finn – it is more a reflection of the general truth that you can’t take Nature out of a Human. Even if, for example, I live in a City – not generally considered as Nature – then I consider myself to, still, be living in Nature. It is just our self-built Nature, instead of the one we resource out of to build it.

© 2019 Jens J. Sørensen

Urheilijoille

Tapani urheilla on henkisesti hieman taiteellinen, mutta se toimii motivoinnissa: käytän käynnissä olevien urien omaavien urheiluidolieni kisanumeroita määritellääkseen toistojen tai sekuntien määrän eri urheilusuoritteissa. Eli jos heitän seiskat, olivat ne sitten seitsemän toistoa tai seitsemän sekuntia, niin samalla tsemppaan Kimi Räikköstä Alfa Romeon R&D -työssä, jossa hän nykyään radalla on. Jos vedän neljättoista, niin sama heitto menee Valtteri Bottakselle kilpatyöhönsä Mercedeksellä. Bottaksen oikea urheilijanumero on 77, mutta sillä se on epäkätevä suoritenumeroksi, ynnään sen osat yhteen saadakseni neljättoista. Tai sitten femmat Vettelille, jota arvostan muuten aivan kuninkaalliseella tasolla siitä, kuinka hän osaa pitää yksityisyydestään kiinni nykyajan mediailmastossa.


Tasapainottaakseen ajatteluaan on mielestäni järkevää muistaa, että vaikka Suomi on tilastojen huipulla, niin Suomen Kansalaiset ovat tilastojen pohjalla: he käytöksellään ovat Valtiotilastojen juuret. Joten pisteet kaikille, tulosten tuottamisesta.


Olisiko se moraalisesti oikein jos Suomen Valtio varustaisi Suomen Vanhemmat tiedollisilla aseilla Lapsiaan ja Nuoriaan kohtaan, ajanväännössä älypuhelimien puolesta ja vastaan? Joutuvatko Lapset ja Nuoret tässä epäoikeudenmukaisesti alilyöntiasemaan, sillä Valtio-brändillä varustetut sanalliset toimenpiteet ovat voimakkaita, vai onko oikeudenmukaista Valtion toimesta varmistaa tietty avoin standardiymmärrys siitä, missä menee normien rajat? Minä kannatan avoimen rajatiedon ymmärryksen kehittämistä tässä älypuhelinasiassa, ja olen kiinnostunut etenkin sen sovelluskohtaisista standardeista. Mikä on normaalin sosiaalisen median käytön taso, esimerkiksi, jolla voi kuvitella muodostavan pohjan ylisukupolviselle käytöstavan (sosiaalisen median -käytön) syntymiselle? Mikä on normaaliksi koettua seksuaalikäytöstä Tinderin ja vastaavien sovellusten ajankaudella? Missä menee eettisyyden ja turvallisuuden rajat näiden tuoreiden ja hyvin rahaa tekevien toimialojen sääntöjen kohdalla? Milloin Poliitikot aloittavat pohdintonsa ja julkaisunsa näistä aikakautemme ylivoimaisesti tärkeimmistä asioista, että heihin voisi jälleen luottaa edes jonkinasteisen ajanmukaisuuden suhteen?


Having a sauna is a great way to practice your mind in forward-oriented thinking. A sauna actively teaches you to either throw more steam on or get the fuck out.


Ihmissuhteissa kannattaa muistaa, että joskus ilmoitus on vasta-aine. Eli vanhoillisemmin: vittuilu on välittämistä.


When you think of the complexities of the networks of interconnectedness that define the global economy out of which grows all the market outcomes that we see around us: it is quite something.


The definition of an emotion comes from the picturing of the moment that it is had in. The translation of the fidelity and depth of the emotion across People is dependent on the objective context of the People as relative to the Story: are they able to draw emotional bridges from their past to the present-moment being evaluated in similarly reflectable ways, sparking the prerequisites required for an educational conversation, because there exists capacity to understand across Versions of the Story?


I am having huge trouble deciding how to think about Tinder. How is it that I am supposed to consider my opinion on this platform economy of the modern age, where it is so that I would be a participant in a self-sales market operating at light-speed? I am further affirming my position that Tinder is and will come to be discussed as a significant health risk.


Olen sitä mieltä, että oikea tapa puhua yhdysvaltalaisesta kepeämmin on puhua hänestä Jenkkinä: ei Jänkkinä. Jenkki on positiivis-sävytteinen ja mainosmaineellaan vahvistettuna hymyilevä. Jänkki on alistava-depressiivinen ja vie mielen sodan aikoihin: annetaan sen hengen kukoistaa mielummin esimerkiksi Navy Jerry’sin baari/yökerhossa, iloisesti tuotuna esille. Jänkki, sanana, ei ole sitä: eli annetaan Jenkkien raikua, Jänkkien juoda ja tanssia. No ehkäpä me voisimme tietenkin, roskiin heittämisen sijaan, myös keksiä sanonnan “biletät kuin Jänkki konsanaan” joka voisi toden totta viedä mielen iloisuusasteen takaisin niihin päiviin kun maailmanhistorian suursodat ovat päättyneet. Uskoisin Jänkki-fiiliksen olevan olleen melkoisen huumaisa, yhtään toki väheksymättä muiden voittajamaiden versioita samasta asiastan. Anyway: pointtina on se, että tuo olisi fiilis jota minäkin haluaisin joskus kokea: tuo Jänkki-fiilis, Jenkki-hampailla 🙂

Tasapainoisuutta turvallisuuspolitiikassani säilyttääkseni, pitää toki myös mainita, että tunnen sanan Ryssä kuvataakseen Venäläistä derogatiivisena. Se vie ajatuksia myös liikaa kohti historiaa: pitäisi keksiä jotain uutta. Venkku kuulostaa lapsenleikiltä, Veniilot taas liian nörtiltä: Venäjä on täynnä intohimoa ja kauneutta, se pitäisi saada uuteen sanaan heidän Kansaa kuvatakseen.

Mainittakoon loppuun huvin vuoksi, että en ole pitkiin aikoihin ollut yhtä innoissani tulevasta lomamatkasta kuin siitä, jonka piakkoin teen Pietariin, luksustasolla majoitettuna, Allegrolla kiitovauhtia paikalle toimitettuna: tietenkin. Kymmenen minuutin kävelymatka juna-asemalle molemmissa päissä matkaa: helmee. Todella helmee kun on tollanen aidosti Suurpolis naapurissa, niin pääsee Helsingin kaupunkikylästä näkemään isoa pienemme normaaliuden tasapainoksi (voimme alkaa hitaasti oppia suuren arvon kun pidämme itseämme arvoisessamme arvossa).

© 2019 Jens J. Sørensen

Verottajan verottaminen

Modern Tech Setup: from drinks-to-taulut, magazine-to-public library-rented Blu-Ray, Finnish draping & furniture and Sweden booming out the soundvibes with audio pro Addon Sixes from Helsingborg.

What is the relative G of any given situation? Well, it of course boils down to our behaviour and the constituency of the materials forming the Planet we live upon. How much of which is being steered in what direction of a story, taking into account the distance-in-practice from the consideration of the fundamentals above presented (how much you’ve thought about them), will give you the answer.


Developing the goodness of one’s thinking begins by honing the capacity to realise, reflect upon, and solve mistakes: honing the capacity begins by working with the skill of quick-to-action self-explanation of why a mistake that just happened was indeed a good thing, not a bad thing. There is a scale of intensity in the learning of the lesson that begins with the scraping of death that you may come to experience such as I through extreme activities such as skydiving: the intensity then rolls down from there to love and other emotional sets.


Yleinen asevelvollisuus on minulle kyseenalaistamaton itsestäänselvyys: mielestäni Suomi hyötyy siitä, että jokainen saa yhteisen kurikoulutuksen joka samalla etäännyttää entisestään vääräromanttisista sotaunelmista.


Ultimately, success in everyday life comes down to getting to bed on time. Ultimately as in, deep-down, getting to bed on time is the primary thing you want to worry about.


I’d say the orientations of the definitions of direction are completely debatable (as in should more/less be flipped), based on pre- and post-working life experiences. All assessments are ultimately subjective: there are some People who like less, as opposed to more, for example, and what it really means to be a Worker or a Leader and where the separation lies between them.. at a fantastic open-doors networking event at MPS, the main thing I learned from the organisational psychologists who held the knowledge-section of the presentations is that it comes down to a line in the water-type situation: the working world is always context-dependent. Anyway, for me: freedom is a relative concept that comes with absolute moments.

To be flying at the leadership-level with proper pillowing on the mind, I believe that it is not only a benefit but a necessity to be part of a work-external, professional network. Having a broader perspective is what counts in being ready for the responsibilities that, ultimately, come as surprises in the day-to-day.


I am not for Dark Money in Politics: it is quite so that I believe in the force and power of the game, meaning that what we should be seeking is Light Money in Politics, and more of it. In my opinion it should be allowed to be so that Politicians are allowed to sign up for receipt of significant word-deployment bonuses paid for by the private sector (private sector: who’s spending is made mandatorily public, but they otherwise choose to themselves remain private, thus naturally outsourcing the work to the Politicians). The moral release for clean-conscience receipt of said funds should come from two points:

a.) the paying of the bonus is made possible by Academic prescreening of the private sector word-deployment that is paying for the bonus. This joins the public and private working sectors through Academia and Politics: a double-institutional guard on money in National Governance, at whatever level (meaning Local, as well). I personally recommend adding third et cetera levels such as Royal and so forth (but remember in personal opinion formulation: I am just a Finn, living highest-end in Finland).

b.) the receipt of the bonus is an outcome of competition, and thus definitively earned, as it was won above others (who are assumed as working). The expected Deliverer-to-Deal ratio should never greatly exceed some amount (or lack of it, if there should be no cap on Deals) to be determined by Other People (and I hereby outsource said work to whoever wants it – I’ve got a thing or two on my plate right now elsewhere that I need to focus on, but maybe the above idea could work)


As the Captain of any Vessel will tell you: you do wish to assess your capacities to maintain control prior to engaging in the act of motion-creation. In the interests of maintaining systemic stability: you do further wish to have a self-separate Approval Council to affirm your opinion of controllability.


“Finland must begin to realise the prevalent sense of doom and self-defeation that underlies its culture: understandable given a history of submission and equitable poverty, but not so any longer in the modern world where it is a sovereign Land, State, and Nation statistically stronger than most others.

Finland’s historical mindset is simply not acceptable if it wishes to rise up and take the position of leadership that its work has led it to: the leadership that will allow it to rise to even greater heights of wealth, so that it may continue to show the way of the North for generations to come.”

Ja sama Suomeksi, ja varför inte på Svenska också.


Työstä pidetään sen alkuun asti kiinni. Sen jälkeen siitä aletaan päästää irti, kunnes tulee taas aika alkaa tarrautua hommaan.


This has been written by an American working the bar in Helsinki (a Man clearly of the highest calibre: building a Family with his Wife, in the finest of physical shape, and versed-for-work in the Finnish tongue after but a few years of residence in this immense City of ours that lays in the Far North):

“The primary form of social welfare should be work. An Individual’s capacity to provide for their own Family is empowering and proves to be the basic necessity when one pursues a meaningful life with the opportunity of advancement & growth. Therefore our collective goals should be to increase the opportunity for everyone (who wants to) to get reliable employment. Regulation should protect workers but it should be negotiated upon by Owners & Employees. The workplace is the breeding ground of welfare & progress.”

This, in turn, has been written by me (allow my websites to be your fuller introduction):

“Speaking of the welfare state is a mistake: we should always remember to speak of the well-being state. Welfare awakens connotations of handouts, of passivity: well-being is an active effort, one achieved through the continued passings of the taxed fiscal flows, made possible by the aggregate work of a Nation, into the funding of the operation of the base societal system, the vehicle of insurance that no Citizen should ever be left behind to fend for themselves and their own against the tremendous forces of Nature that so closely rest behind in our wake as we step in through the door from the cold outside to the warm residing within. We should note that whilst the State is a vehicle of insurance against worse times then it is also a vehicle of assurance that that which works today shall continue to work tomorrow or improve: taxes are the lifeline of this assurance/insurance feature of modern living, defining modern as that had with the being of the State.”

We have zero fundamental disagreements with the American, whilst maintaining the integrity of the necessary insurance-bringing functionality of the Nordic system.


Asioita aikaansaadakseen on tärkeätä keskittyä tavoitteeseen ja pitää silmä lujasti siinä kiinni. Jokaisella organisaatiolla on funktionaalinen merkityksensä jonka luonne on helposti tarkasteltavissa käyttämällä filosofian vanhinta työkalua: poistamalla se olemasta. Kun nappaa jonkun asian irralleen todellisuudesta tarkastellakseen sen luonnetta, jättää todellisuuteen aukon jonka luonnetta tarkastelemalla löytää irroitetun kappaleen merkityksen todellisuuden muodostumiselle.

Verottajan funktio osana yhteiskuntajärjestelmän todellisuutta on hyvin yksinkertainen: rahaimuri. Vaikka yleinen keskustelukulttuuri nykypäivässä on erinäisistä syistä valunut siihen pisteeseen, että Verottajaa ja verojen maksamista halveksutaan, niin on syytä viettää pienehkö tovi pohtien sitä mitä tapahtuisi jos yhteiskunnalta poistettaisiin hapentulo. Mitä sinulle kävisi?

Se, että Verottajan olemassaolo on yhtä todellinen osa ihmiselämää kuin kroppamme hapensaanti, ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei verotusjärjestelmää voisi kritisoida. Verottaja toteuttaa heille määrättyä työtä, aivan kuten kaikki virkahenkilöt sotilaista sairaanhoitajiin kuuntelevat ylimmän päättävän elimen, Kansan valitseman Eduskunnan, sanaa. Jos Verottajalle annetaan yskivä järjestelmä käytettäväkseen, tulee Verottajan toimenpiteet olemaan yskiviä. Vaikka F1-kuski Lewis Hamilton on kiistatta kivunnut lähimmäksi F1-legenda Michael Schumacherin historiassa asettamaa tasoa, niin ei herra Hamiltonkaan nakuttaisi kärkisijoja ilman kärkiautoa.

Ennenkuin jatkan kohti päivitysehdotuksia verotusjärjestelmään, on syytä kuitenkin antaa mitä suurin kunnia Verottajalle siitä, että Suomessa elävä järjestelmä on maailmanluokan kone ja päihittää monen muun vertailukohteen. Ei tarvitse kuin viettää pienen hetken mittaisen piipahduksen verran aikaa tutkien esimerkiksi Yhdysvaltain IRS:n pyörittämää hirviötä halutakseen kirjaimellisesti naimisiin Suomen ja sen veroehdotukseen pohjautuvan, automaattimallin kanssa.

Tästä huolimatta, minä en ole tyytyväinen. Verotusjärjestelmä on vieläkin aivan liian läski ja vie päättäjiemme ajatukset väärään suuntaan: nippelisäätöjen tekemiseen prosenttien kymmenysten varassa verraten Suomen yhteiskuntajärjestelmän operatiiviseen johtamiseen Virkahenkilöstön (ja siten Kansaa palvelevan koneen) ylimpänä johtajana. Mitä tämä tarkoittaa?

Tarkoitan hyvin yksinkertaisesti sitä, että sitä saa mitä johtaa. Jos johtaa nippelisäätämisellä, saa nippelisäätämisen tasoisia tuloksia. Kun poliitikkojen kokonaispohdinta-ajasta (se aika mitä poliitikko käyttää miettien asioita kertaa poliitikkojen määrä) merkittävä osa menee sen säätämiseen mielessä, pitäisikö jonkun luvun olla 0,1 tai 0,2, niin kehitys ajattelun tasokkuudessa tyssää siihen. 

On tiedostettava se, että johtaminen on ihmisten kohtaamista ja ohjaamista oikeaan suuntaan. Periaatteessa voisi olla ajateltavissa siten, että nippelisäädöt verotusjärjestelmään ovat juuri tätä: mutta se ei ole johtamista, sillä se unohtaa ihmisen.

Käytännön todellisuuden ymmärtäminen puuttuu Suomen päätöksentekojärjestelmästä miltei täysin. Jokaikinen minuutti mitä Yrittäjä tai Kansalainen käyttää verotuksensa pohtimiseen – minuuttimäärä joka on luonnostaan nouseva järjestelmän nippelitason kehittymisen myötä – on minuutti pois Työntekijöiden johtamisesta, Asiakkaiden palvelemisesta, Markkinoiden tutkimisesta. 

Jokaikinen Verottajalle hävitty minuutti on yhtä kuin kuolema arvonlisäykselle.

Tämän takia olen absoluuttinen mielipiteessäni siitä, että käyttäytymisen ohjaaminen verotuksen keinoin on historiaan jäävä jäänne. Koko ajattelutapa on vastakkainasetteleva ja vapautta rajoittava: ikuista kilpailua Verottajaa vastaan rakentavaa, vakauden saavuttamisen kustannuksella. Se, että poliitikko A tekee Yrittäjälle B kädenojennuksia lyömällä läpi verotuksen nippeliuudistuksia (kaiken maailman vähennyksiä ja muita etuja) joiden tehtävä on laskea Yrittäjän B kustannustasoa: kaiken tällaisen on loputtava. 

Ylläkuvattu on yksinkertaisesti, yhtään liioittelematta, korruption syntymisen siemen. Korruptio kitketään alkuunsa rakentamalla suoraviivainen, mahdollisimman yksinkertainen verotusjärjestelmä jota on mahdotonta pelata.


Mitä pitäisi tehdä?

Verottaja on Valtion rahaimuri. Tämä on hyvä asia, sillä emme halua tutkia sitä mitä tapahtuu kun yhteiskuntajärjestelmältä leikataan hapensaanti.

Rahaimuri on joko suora, yksinkertainen piippu verotettavan ja verottavan välillä, tai sitten se on monimutkainen polku erinäisiä vaihtoehtoja ja muita säätöjä, jossa hallinnon voimin paetaan Työntekijöitä, Asiakkaita ja Markkinoita.

Minä kannatan yksinkertaisuutta. Minä en halua vuosikymmenen päästä edes tiedostaa Verottajan olemassaoloa. Sitten kun Verottaja on täysin näkymätön ja unohdettavissa: sitten verotusjärjestelmä on valmis.

Digiajassa tämän toteuttaminen ei ole vaikeata. Kun raha liikkuu esimerkiksi työnantajan tililtä työntekijälle, ei työntekijän tarvitse tietää mitään muuta kuin se, että tietty summa rahaa on saapunut tilille. Kaikki on hoidettu etukäteen: näin asia on jo nyt, Suomessa ainakin. 

Se minkä tulisi muuttua on, että Yrittäjältäkin poistetaan kaikki verotuksen operatiiviset rasitteet. Ihan kaikki. Kaikki. No okei varmasti jotain on. Mutta melkein kaikki. Kun Yrittäjä vastaanottaa rahaa Asiakkaalta, niin yritykseltäkin rahat on viety Verottajan kirstuun automaattisesti.

Se on tulevaisuuden reaaliaikaisuutta, että Verottajan työt on hoidettu ennenkuin ne ovat edes alkaneet. Kun on rahaputki tililtä A tilille B, Verottaja on jo tehnyt tehtävänsä ja lähettää kuitit perään.

Kun järjestelmästä poistetaan kaikki verosäädöt ja asetutaan standardeihin jota ei muuteta poliittisten tuulten mukana, vakautuu talousjärjestelmä kun kaikki voivat lopullisesti pysähtyä oppimaan miten se toimii. Opin myötä osaaminen järjestelmän kanssa automatisoituu, ja aikaa vapautuu varsinaiseen työhön ja muuhun elämään, nostaen kaikkien hyvinvointia. 

Mitkä voimat ovat vastassa?

Kaikki ne joiden palkka ja osaaminen ovat suoraan kytkettyjä nykymuotoisen verotusjärjestelmän pyörittämiseen: eli aivan hemmetin monen ihmisen, kun järjestelmä on paisunut niin laajaksi. Erikseen tulee mainita kaikki ne poliittiset voimat jotka johtavat nippelisäädöillä ja siten kokevat osaamisensa arvon nimenomaan verotusjärjestelmään kohdistuvien diilien kautta: kun on tottunut olemaan se paikallinen poliitikko joka saa väännettyä kaverille tai kaverin kaverille erinäisiä verovähennyksiä ja muita (jotka – toistettakoon – ovat Yrittäjän kustannusten siirtämistä Yhteiskunnalle), niin siitä valta-asemasta on vaikeata päästää irti.

On kuitenkin sen aika.

Verotusjärjestelmän raju yksinkertaistaminen leikkaa rahankierron transaktiokustannuksia (eli sitä hintaa mikä syntyy yksinkertaisesti siitä, että raha liikkuu – riippumatta mistä se tulee ja minne se on menossa) ja poistaa kitkaa talousjärjestelmän toiminnasta. Tätä on mahdotonta vastustaa: on silkkaa idiotismia lähteä väittelemään vastaan, että rahankierron hidastaminen verotusjärjestelmän sisääntuloputkessa olisi vastoin kenenkään etuja (kun laskuista poistetaan yllä mainitut vastavoimat: kun heitä ei ole enää laskuissa mukana, on rahankierron sujuvoittamisen edut kaikille nähtävissä).

Ulosmeno: siinä saa olla kitkaa. Mutta sisääntulon hidastaminen? Se on silkkaa idiotismia. Sen olemassaolo on ymmärrettävää historian teknologisten rajoitteiden myötä, mutta ei enää tänä päivänä jossa IT:n voima auttaa meitä kiillottamaan Valtion rahaputken kultaiseksi.

Verottajan pitäisi toimia täysin automaattisesti ja olla ytimiltään kytketty Pankkien järjestelmiin suoraan: periaatteessa Verottajan voisi organisoida Pankin sisälle asennettavaksi komponentiksi. Kun rahaa liikkuu tililtä A tilille B – missä tahansa päin talousjärjestelmää – niin suoritettakoon maksu Verottajalle automaattisesti mikäli kyseessä ei ole lahjaveron rajan alle jäävä henkilökohtainen siirto. Kun raha istuu tileillä, niin tehkööt Verottaja vuosittaisen varallisuusveroa muistuttavan verotuksen seisovalle pääomalle: tällä tililtä suoraan verotettavalla prosentilla (oli numero mikä tahansa, sanoisin aivan maksimissaan 2-3%) ylläpidetään inflaatiota (joka on hyvin tärkeä osa talousjärjestelmän terveyttä) kirittämällä pääoman pitäjiä joko kuluttamaan tai sijoittamaan.

Hyvin yksinkertaista: Verottajalla on kaksi automaagista toimenpidepistettä. Tilisiirtojen välissä automaattisesti oleminen ja pankkitilin keskiarvobalanssin verottaminen minimoi Verottajan näkyvyyttä ja suoraviivaistaa sen toimintaa, jonka pitäisi aina olla Verottajan ensisijainen tavoite. 

Poistamalla nippelisäätöjen mahdollisuuden vapautuu Markkinoiden (eli siis: vapaiden ja itsenäisesti toimivien Ihmisten) luonto toimimaan hintamekanismin kautta. Jos jotkut hinnat nousevat kun veroedut poistuvat, niin sitten ne tekevät näin: ei muuta kuin myymään paremmin tai omia kustannuksia leikkaamaan. Poistamalla nippelisäätöjen mahdollisuuden pääsevät poliitikot ja muut johtajat keskittymään siihen varsinaiseen, operatiivisen organisaation johtamiseen. Poistamalla nippelisäätöjen mahdollisuuden kitketään korruptio ennenkuin se edes ehtii syntyä.

Haluaako joku vielä keskustella asiasta, vai ryhdytäänkö automatisoimaan Verottajaa? Verottajan pitäisi vuosikymmenen päästä olla miltei täysin näkymätön, muutaman sadan IT-insinöörin lentämä järjestelmä.

© 2019 Jens J. Sørensen

The Solvation of Universal Basic Income

EDIT:// I would personally incept Basic Income into Finnish society by making it the base of the retirement system, decoupling the idea that equity ownership should fund the Golden Path. I believe it should be equity creation: money can be created (via the solution below) directly to fund the inevitable. This opens up many avenues to destress the economic system from forced growth (not from growth itself, which will happen by those who work) and makes trickle-down economic thinking a lot more viable and simple to operate: it becomes possible to delete a massive bunch of administration from the path that money takes to get to the account of a retiree. The People operating that system can then find more fulfilling jobs than sucking on the lifeline of the elderly (which, when put this way, sounds really gross).


This one really isn’t hard. It just needs a complete reconstruction of the base of the financial system: of money. Instead of one-dimensional money, we need to make it two-dimensional: give birth to the other side of the coin.

One-dimensional money – as we have it now – is as it is. Equal on all fronts: a euro is a euro, a ruble is a ruble, a yuan is a yuan: earned by working for it.

Two-dimensional money maintains the equality of the number. A euro is still a euro in number. But two-dimensional money arrives into our use through two separate forms:

First, we have money as we know it now: that earned through work, useable and saveable in the marketplace.

Second, we have money as we will know it through universal basic income: that given as a natural right, enabling all lives to be lived with a basic sense of dignity. Natural Money differs from Worked Money in that it is born at the beginning and laid to rest at the end of each month. Natural Money can only be used – not saved – and thus it can be directed purely in the direction of covering life’s basic necessities so that everyone can live with dignity.

Now that we have the blockchain, we can build it. Two-dimensional money is within very easy reach, administratively & technologically. Just issue each Citizen a payment card, load it up with Natural Money every month, and send them out into the marketplace.

The purveyors allowed acceptance of Natural Money can be limited by a standard definition of basic needs (not too much science required here – and politics will maintain the definition process across time). In turn, purveyors accepting Natural Money will – of course – have it transferred into Worked Money that they can save up, since they have worked for it.

The importance in making Worked Money saveable is that that annotates the value of work as the path towards ownership and increased personal sovereignty, and we should wish to maintain the value of work, as work is what keeps us where we are, setting the preconditions required for us to be able to move forward. Without work, we inevitably slide backward as we forget how to operate the societal machine and all its parts – such is the process of natural decay, which work counters, and let us not forget that society is a part of Nature. By making Worked Money saveable and thus giving it additional value as compared to Natural Money, we maintain the sanctity of the value of work and preserve the value of equities already had.

This is not to say that a life lived mostly or perhaps someday even fully on Natural Money isn’t or won’t be a sovereign life in and of itself, as well. It is just that work should have the higher valuation when it comes to increasing One’s sovereign power through ownership, since ownership is a powerful world-defining force that shouldn’t come without prerequisites. Ownership sets the stage for our forward progress by having control over the equity that we live our lives upon, and it takes work to own something well. The value of work cannot be discounted.

This solvation of universal basic income is completely dependent on us living in the digital age, since otherwise the overhead costs of issuing and transforming the moneys every month would be irredeemably high. Let it be an example of why the digital platform we have built is worth preserving at all costs. It is what allows us to live in freedom – now and always to come.


A final note 

It is important to see how universal basic income allows for a more sustainable growth path for the economy over time, by being a natural stream of income not dependent on any other factor than the fact that people live. This fuels the economy without the need for work that might not otherwise need to be done, saving natural resources and allowing for people to live more freely.

Universal basic income removes the infinite growth pressure on the economy brought on by the design of our retirement systems, which are currently dependent on the infinite growth of equity values, which are in turn dependent on the infinite growth of productivity, which in turn means the constant further pressurisation of workers, leading to the inevitable string of social unrest seen across history, when pressures come to be too high to bear – just as is being seen in France right now, for example, and probably in many other places to come, as well. That is – unless changes are made in time to the economic balance of power.

All in all, the economic calculation of the past simply won’t work in the modern age. One-dimensional money – where there lies a dominant-submissive relationship between owners and operators – simply cannot deliver the solutions we need to fix all the problems we have, from climate change through to economic inequality and all the social problems that these bring. It is not flexible enough.

The only way forward – the only way to depressurise the economy whilst maintaining systemic stability and a modern quality of life – is to introduce a universal basic income. The best way to do that is to give rise to two-dimensional money. There is no better way to give power to the people – the power that they need to live their lives in peace, free of everyday fear, like animals in the wild.

We are not animals. We are humans: destined to live in peace, in comfortable indoor spaces.

© 2019 Jens J. Sørensen