Venäjän Mutsista

“Olisiko aika alkaa puhua epäideologisesti kansalaiskokemuksesta, kun asiakaskokemuksesta ollaan kohkattu jo sen verran kauan? Siten saataisiin kokemuskeskusteluun julkis- ja yksityissektorin ylittävä kokonaisyhteiskunnallinen tasapaino ja julkisjärjestelmän johtajat pohtimaan työnsä laatua kansalaisen näkökulmasta tarkastellen eikä pelkästään sen, että oma perse on suojattuna virkarikkeiltä.”


Kun normaalisti ammennamme toiminnallisia oppeja historiasta niin on hyvä muistaa, kuinka historia ei tarjoa suoraa käytännön ohjetta nykyhetkelle jossa Internet voidaan todeta älypuhelimineen saapuneeksi työ- ja yksityiselämiemme keskiöön.

Valtio-opin sanotaan perustuvan Newtonin klassiseen fysiikkaan jossa esimerkiksi jokaisella voimalla on tasapainottava vastavoimansa. Tähän perustuu diplomaattiset ja sotilaalliset doktriinit vastavuoroisista reaktoista: kun yksi tökkäisee toista, niin toinen tökkäisee samalla tavalla takaisin. Tilanne joko eskaloituu sodaksi tai rauhoitetaan hyvissä ajoin, joskus ellei aina jonkun kolmannen osapuolen toimesta.

Historiassa on kuitenkin ollut arjessa enemmän aikaa liikkeiden suunnittelulle. Nykypäivä ei tätä kovavauhtisuudessaan tarjoa. Miten toimia kun viestisota Twitterissä kulkee valonnopeudella päivästä toiseen eikä ehdi yhtään ajatella asioiden suhteellisuutta?

On selvää, että me kirjoitamme historiaa reaaliaikaisemmin kuin koskaan ennen: suoraan hetkessä kaikkien katseiden edessä. Vanha historia kasvoi ulos varjoista kirjoihin sitä mukaa kun valtaa käyttävien ajattelu ryömi pinnalle kauan tapahtuneiden jälkeen. Uushistoria kasvaa suoraan hetken valossa, kaikille samanlaisena, suoraan vallankäyttäjän omalta käyttäjätililtä.

Yhdistämällä tiedon uushistoriankirjoituksen reaaliaikaisuudesta vanhoihin toiminnallisiin oppeihin huomaa väkisinkin syntyvän ristiriidan: valtioiden välisessä työssä pitäisi kyetä osaamaan vastavuoroisia liikkeitä toimintaympäristössä jonka toiminnallinen vauhti on äärettömästi koholla entisaikoihin verraten, eivätkä entisajan tilanteet ole suoraan verrannollisia Internetissä tapahtuviin. Eskalointipotentiaali on siten tällä hetkellä teoreettisessa katossaan.

Vastavuoroisuus Internetin ajassa pitää ikään kuin määritellä uudelleen jotta osataan toimia vastavuoroisuuden loogisten periaatteiden mukaisesti pienemmällä eskalaatiopotentiaalilla: mikä on tasapainoista reaktiota suuntaan ja toiseen ja mikä taas ali- tai yliampuvaa? Mikä viestintä on soveliasta suoraan Internetin pilvissä ja mikä taas kasvotusten tai paperilla maan pinnalla? Jos ennen lähetettiin diplomaatteja kotiin kansainvälisissä selkkauksissa, niin miten reagoidaan oikealla tasolla kun kyseessä on esimerkiksi trollillinen tweet-toiminta? 

Mikä on diplomatian uusi suhteellisuus?

Ennenkuin on sopimuksia jotka määrittävät yhteisen todellisuuden – jaon älypuhelimen pilven ja paperin maan välillä – niin vastaus on helppo. Ei sitä vielä ole. Suhteellisuus rakennetaan sopimusten kautta.

Paperin maailma lienee vanhastaan selvä. Kysymys siis kuuluu: mitkä ovat kansainvälisen trollipelin pelisäännöt Internetissä jossa kaikki kansalaisetkin ovat läsnä? 

On turhaa kuvitella, etteivätkö valtiot toisiaan tulevaisuudessakin piikittelisi: sellaista on valtapeli, ja geopolitiikka maan resurssien myötä ei ole menossa minnekään. On täysin turha luulo, että trolleista päästään eroon.

Paljon järkevämpää ja – kehtaanko edes sanoa – hauskempaa – olisi määritellä Internet-ajan viestinnällisen vaikuttamisen pelirajat valtiotoimijoille. Sääntöjen mukaan voisimme ottaa kansalaiset turvallisesti matkalle korkeimman tason kansainväliseen arkeen. Nykypäivän kaaos ei ole turvallinen kansalaisten mielelle: viestintäympäristö pitää kansanmielenterveyden nimissä rauhoittaa.

Hyvin käytettynä julkisesti näkyvät trollit saattaa olla varsin hyödyllinen työkalu ylikansallisessa mielipiteenvaihdossa: trollit omaavat potentiaalin olla hyvien ideoiden koekenttä ja levityskanava sekä pinttyneiden kansainvälisten paineiden purkuväylä: uusien vitsahduksien ääretön kehto joiden osuvuutta voidaan sitten yhdessä pureskella kosketusnäyttöjämme hiplaillessa ympäri maailmaa.

Mielummin piikittäviä vitsejä kuin pamahtavia pommeja, jos vallan varjoista ilmenee tarve tulla valoon päivien.

Kaikki 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneet puhuvat luonnostaan Internetin trollihuumoria (suomalaiset kärkisijoilla) olivat he kotoisin miltei mistä tahansa. Se on globaali ihmiskuntaa yhdistävä tekijä jo nyt, eräänlainen ”Human API”, joten miksi sitä ei sopimusten voimin valjastettaisi positiiviseksi globaaliksi voimaksi – valtioiden välisen kepeän keskustelun kanavaksi?

Kepeän keskustelun syvemmät viestit jääkööt niitä ymmärtävien, varjoissa elävien, tietoon. Niin kuin pitääkin. Kaiken ei kuulu nousta pinnalle.

Suunnittelemalla trollauksen pelisäännöt – eräänlaiset “Internet Rules of Engagement” – voisimme rakentaa globaalin diilin joka saavuttaa kaksi asiaa samanaikaisesti:

  1. Diili toimisi rauhansopimuksena meneillään olevalle Internet-sodalle: väylänä myöntää, että sota oli ylipäänsä olemassa ja että se syntyi kuin luonnostaan, uuden viestinnällisen pelikentän ilmestyessä maailmankartalle jonne valtarakenteet ovat ymmärrettävästi levinneet kansantukea hakiessaan: ikään kuin vanhojen sukupolvien purkautuminen Internet-tulivuoresta. Myöntäminen tekisi tilaa uudelle sukupolvelle ottaa kasvuvuosiensa myötä tuntemansa digitaalinen toimintaympäristö haltuun: Ollaanko rehellisiä ja myönnetään suoraan, että vuonna 2019 pitää olla alle 40-vuotias, että voi syvemmällä asteella ymmärtää elämän Internetin kanssa, mitä sen läpi kasvaminen tarkoittaa?
  2. Internet-sodan estäminen jatkossa vaatii Internet-rauhan pelisäännöt. Vasta kun on Internetin toimintaympäristön diplomaattiset pelisäännöt voidaan tietää toimivan niiden mukaisesti tai niiden vastaisesti ja siten tietää elävämme valtiollisen mielenrauhan tai -sodan oloissa. Pitää muistaa että mielen sota on kehojenvälisen sodan esiaste, joten mielensodan tunnistaminen Internetissä on tärkeä verenvuodatuksen ehkäisykeino maan pinnalla. Virheitä Internet-diplomatian alkuvuosilta on syntynyt jo sen verran, että niistä koostuu riittävä oppiaineisto pelisääntöjen rakentamiseksi: vastaavien virheiden välttämiseksi tulevaisuudessa. Varjoissa elävät varjojen pelurit tietävät, että on heidänkin arjen eduksi pitää herkkä tieto pimeän puolella. Twitter tai Facebook, taikka mikä tahansa yliavoimuuden trendi, ei ole luonnonlaki: media-alan raaka-ainetuotantoa on täysin perusteltua rajoittaa.

Meidän sukupolven pitää luoda oma historiamme ratkaisuna omalle tulevaisuudellemme, sillä historia ei voi kertoa meille mitään Internetin kanssa toimimisesta, sillä se on vasta saapunut ja me olemme ne ensimmäiset, jotka ovat sen juuriston läpi kasvaneet. Historia ei voi kertoa meille mitään valtiojärjestelmän hallinnasta, ajassa jossa jalat ovat maassa ja päät sormien kautta pilvessä.

Diilinteko on historian luomista: globaalin neuvottelupöydän uudelleenasetantaa parempaan, aikaansa vastaavaan, muottiin. 

Työ on meidän, ja tehtävä se on.

Aika Internetin tarvitsee ajanmukaisensa perustukset. Trollipelin Ohjeet ovat mielestäni ensimmäinen askel, sillä ne antavat maailman lippujenkantajille kyvyn navigoida tämän uuden mielenmaastomme diplomaattisilla äärirajoilla missä halutaan vaikuttaa toisiin lippuihin, mutta ei loukata heitä, sillä kansalaiset ovat matkassa mukana. He ovat sitä jo nyt. Meidän lippujenkantajien tehtävä on varmistaa, että keskustelu ei ole pelottava: että kansat saavat elää sekä kehon että mielen rauhassa.

Kansainvälisessä toiminnassa pitää voida heittää läppää ja keventää, lääkityksenä nykyistä eskalointitaipumusta vastaan. Se on rauhan tie: ottaa rauhoittavia, kansalaisten kanssa. Rauhoittavia vitsejä, siis. Yksikään kansa ei ole täydellinen ja sen myötä olemme kaikki samalla linjalla kyvyssämme oppia toisiltamme sotimisen sijaan.

Ehdotan siis Internetin diplomatian uudeksi perustaksi sitä, että peli alkaa kun kaikki ottavat vakavuus-skaalalla yhden askeleen taaksepäin: yksittäinen julkaisu johonkin uusmediaan ei tule maailmaa kaatamaan mutta, yhteisesti ymmärretyissä hyvähenkisissä olosuhteissa, yksi toisensa jälkeen, ne julkaisut voivat sen nykymotistaan ylös nostaa.

Josko minä nyt esimerkinomaisesti sitten aloitan sillä taaksepäin otetulla askeleella

Venäjän mutsi on niin iso
Että tarvitsee
Maailman suurimman
Pinta-alan
Voidakseen olla.

It would make sense
That the Dutch are so tall
What with living below sea level
And all –
If the dams break,
Then at least their heads
Are likely to remain above water.

Literally
One of the
If not THE
Hardest task(s) in the World
Is making up GOOD
Jokes about Sweden.

Where is the “Chamber of Secrets”
Inside the Halls of IKEA
With the instructions on how

To poke a Swede
Where it hurts
BEST? 😉


Kylkiäispohdintaa

Uusmedioiden viestinnälliset tunnemaailmat eivät ole vielä olemassa, tarkoittaen siis sitä, että yksi osapuoli saattaa lähettää jotain hymysuin samalla kun toinen vastaanottaa sen syvästi loukkaantuneena. Emojien tulkinta on vielä eräänlaista.. no, vaikea edes sanoa mitä.

Yksi lempitarinoistani eriymmärryksestä kiteytyy suuryrityksen todettuun arvoon ”Ihmiset ratkaisevat” joka tulkittiin tuntemani naisjohtajan toimesta englanniksi sanoin ”People matter” ja miespuolisen hallituksen jäsenen toimesta sanoin ”People make decisions”.

Molemmat tulkinnat ovat erinomaisen hyödyllisiä arjessa, mutta täysin erilaiseen olemukseen johtavia tulkintoja: kun on kyse arvoista, niin ne pitää aina puhua auki jotta tulkinnat pääsevät tuomaan täyden voimansa pöytään. Useampi tulkinta tuo moniulotteisempaa voimaa käytettäväksi organisaation johtamisessa.

Sanojen voima on hyvin monipuolinen ja Internetin uusmedioissa niiden syntyvauhti on aivan uudella todellisuuden dimensiolla menneisyyteen verraten. Sanojen objektien synnystä seuraa niiden subjektiivinen tulkinta: yhteisesti havaittu sana pirstaloituu moneksi eri tulkinnaksi siitä, mitä se kyseisen havannoinnin yhteydessä tarkoittaa. Nykypäivässä on tärkeätä ottaa aikaa keskustelulle tulkinnoista, sillä yhdellä twiitillä on potentiaalisesti Twitterin käyttäjämäärän verran eri tulkintoja.

Vasta keskustelu luo totuuden, ja sille on nyt korkeimman tason kysyntää.

Chocolate Stew

For those so inclined
To try something new
Herefinds they Instructions
for a chocolatey-stew:

Into a cup:

Put cocoa powder, plenty
Put farin sugar, plenty
Put butter, enough, but not too much

Microwave, not too long, max 45 sec., mass-dependent

You’ve got yourself:

Chocolate Stew
YUM.


Keittiössäni mukana:

“Industry is a system that builds houses: Talousjärjestelmä rakentaa taloja”.

“Value is always, at minimum, created in the interchange of learnings from any given exchange. Learnings provide ground upon which to build from to progress further, so exchanges are – more often than not – worth it.”

“Inside of ourselves we have a much larger thing going on than outside of ourselves: those of us, who naturally think towards the future. The moment around us is the starting platform for the journey towards the point ahead where, after our travels across space and time, we aspire to be, gotten to with work and intelligence, and usually a desire to do good: the source of most power, in my opinion, and we need power, in order to go forward, which is what we must do, if we want to meet ourselves in the future, which already imagining (projecting energy towards), we are.”

I believe most of Smartphone Humankind is pretty much horny for all types of quality experiences, now that they’ve spent a few years on Instagram looking at all the luxury stuff. What a great source of motivation for the continued creation of money: the wanting to do stuff at a higher-and-higher level that powers the whole machine for all of us. Ultimately: it’s our desires that drive history forward: through the economy that, as of by itself, emerges from the Earth, that we then live off of. Our desires for something better, knowing of its being, is the flame that keeps-on ignitin’ the machine: the motivation, that makes the money.

“Maapallo: kaikkiemme elämänmedia matkallamme Auringon ympäri. Kannattaa huoltaa ja käyttää hyvin, jatkuvan hyvinvoinnin takaamiseksi!”

“Jos on niin kuin minä ja tykkää makaamisesta, yleisesti, ja etenkin sen ajattelusta ja tuntemisesta kuinka painovoima painaa kohti ihanaa patjaa, niin voi välillä mietityttää miltä tuntuu olla esimerkiksi sonni, jonka tonnien elinpaino painautuu kohti täydellistä pellonpoukamaa jonain juuri sopivanlämpöisenä kesäpäivänä, tai vaikkapa kala, joka jotenkin vain kelluu täydellisesti pintavedessä, elämästään nauttien ennen ruoaksituloamme.”

“What I learned from the mathematical theory of communications is that if a message of high-quality content is delivered through good-quality code, it will be deciphered on the other end by something even better: a great experience of all the emotions attached to the message, sending feedback of such back to the source.”

“Maanomistus on silleen hienoa, että siinä todellisesti näkee vallan rajat ja niiden kytkökset maan suurmassoihin. Mikä on omaa ja muokattavissa, mikä on maisemaa ja itselleen koskematonta. Kun lisää historiannäkemyksellistä syvyyttä, huomaa kuinka nuo rajat ovat häilyviä sen myötä, että niiden käytännön muodostumiseen vaikuttaa kaikki lainsäädännölliset tekijät. Mielikuvituksen todellistamisen rajat ovat lainsäätäjien asettamia, vallan rakenteita mielikuvituksemme näkymättömyyttä aiheuttamassa: monilta osin tämä on myös hyvä asia, pitäen esimerkiksi yhteiset maisemat siisteinä kokonaisuuksina, mitä se missä minkäkin maiseman kohdalla sitten ikinä milloinkin tarkoittaakaan.

Mielestäni tällaisia ajatuksia vallan rajoista on aina loppupeleissä hyvä syventää kysymällä missä näkyy Jumalan ja Itsensä rajat? Muokkaamisessa ja muokkaamisen estämisessä, loppupeleissä, eikö niin? Joka johtaa ainakin minut kysymyksiin siitä missä määrin edes haluan ohjata asioita, verraten ohjattujen asioiden seuraamiseen elämässäni?

Yksityiselämäni haluaisin rahan voitelemaksi, sujuvuutta tuodakseen – öljyä koneessa, niin sanotusti: kestäviä palvelusopimuksia joihin sulautumiseen voin luottaa elämänmitalla, sillä tietyt kysyntäni ovat pysyviä: haen kontrollinvapautusta, palvelusopimusteni kautta: luottamukseni tulevaisuuteen kiteytyy kykyyni maksaa laskuni.

Työn arjessa vallan kysymys esiintyy Alaisen ja Johtajan välisessä suhteessa työpaikalla, ja omassa suhteessa tähän suhteeseen: sijainnistaan AJ-suhteen sisällä omalla työpaikallaan ja fiiliksiin siitä. Haenko enempää kontrollia, vai olenko täälläkin tyytyväinen ajallani ostamaan Johtajani tarjoamia johtamispalveluita Organisaationi työn toteuttamiseen?

Nykyhetken pohtimisen lisäksi vallan rajojen hahmotteleminen avaa katseen tulevaisuuteen. Kun on määrittänyt oman lokaationsa Organisaatiossa ja siihen liittyvät tunteensa, voi paremmin lähtökohdin arvioida omaa jatkosuuntaansa: ilman määrittelyä, lähtökohtaa ei olisi, ylipäänsä, joten tässä myös todistetaan laiskimmankin yrityksen potentiaalisesti ääretön arvo, lähtökohtien määrittelystä puhuessa. Toisin sanoen, kun määrittelee jonkun lähtökohdan, ei periaatteessa ikinä tiedä kuinka kauas voi nähdä, eikä ikinä tiedä mitä oppii hetken tutkimisesta – ennen kuin koittaa, siis. Näitä yrittämiseltä saatuja hetkiä voi pitää pääomana, kokemuksina joiden avulla paremmin ohjata omaa suuntaansa jatkossa, omalla tavallaan määritellen äärettömän potentiaalin kehityksen, sillä kokemukset tuovat entistä parempaa ohjauskykyä: ja ainakin sitä mukaa kun kokemuksista ehtii oppia, niin parempikin voi parantua, ja kun paras, paranee edellen, niin äärettömän potentiaalin olemassaolo nousee todellistumisen kautta todeksi.”